Mainoksia

Ruokavalio munuaisvikaiselle

Ruokavalio munuaisvikaiselle

ViestiKirjoittaja Springeri » 09 Maalis 2009 19:37

Hei!

Onko jollain hyviä linkkejä tai reseptejä munuaisvikaiselle koiralle? Tai muuta tietoa hoitoon liittyen?

Vuoden ikäinen englanninspringerspanielini alkoi ensin jättää osan ruoastaan syömättä (kuivamuona) ja lopulta kieltäytyi kokonaan syömästä sitä. Alkuun ajattelimme ruokahaluttomuuden johtuvan narttujen hajuista tms. Virtsakokeissa oli kuitenkin sokeria, joten koiralta otettiin myös verikokeet. Verikokeissa maksa- ja munuaisarvot olivat korkeat, joten veimme koiran Helsinkiin Yliopistolliseen Eläinsairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.

Tutkimuksissa nyt ei mitään oikeastaan selvinnyt, vika on krooninen, mutta aiheuttajasta ei saatu selvyyttä. Eikä eläinlääkärit myöskään osanneet viikonlopun sairaalassaolon jälkeen antaa ennustetta koiralle. Kotona piti jatkaa antibioottikuuria ja jotain vatsansalpaajahoitoa sekä antaa Denosyl-lisäravinnetta maksan toimintaa tukemaan. Näiden lisäksi eläinlääkäri antoi ruokintaohjeeksi esim. Hill's K/D munuaisvikaisen koiran ruokaa, mutta mieluummin kokeilisin kotiruokia ainakin aluksi, koska koira on todella huono syömään ja on laihtunutkin monta kiloa.

Eli kaikki vinkit sairaudesta otetaan kiitollisuudella vastaan! Olisi myös mielenkiintoista kuulla, mistä tällainen krooninen vika voi johtua? Onko suomessa ollut melamiini-myrkytyksiä koiranruoasta (ainakin USA:ssa on monia tapauksia ja useista suomessakin myytävistä koiranruokamerkeistä), voisiko pentuaikainen myrkytys tulla esiin vasta vuoden iässä?

Toivon keskustelua aiheesta, myös muiden lukijoiden kommentteja!
Springeri
 
Viestit: 6
Liittynyt: 09 Tammi 2009 19:19

Re: Ruokavalio munuaisvikaiselle

ViestiKirjoittaja labbis » 10 Maalis 2009 00:45

Krooninen munuaisvika voi johtua monesta syystä. Koirasi on voinut saada myrkytyksen jostain tietämättäsi tai sitten sillä on synnynnäistä, elimellistä vikaa "yleensä rakenteellista" munuaisissaan. Ultrattiinko se tuolla eläinsairaalassa? Tai tehtiinkö biopsia eli otettiinko koepala neulalla munuaisista.?
Ohjeita kotiruokintaan on toki olemassa ja mikäli koirasi on todella nirso niin nappaulat saattavat maistua huonosti.
Laihtuminen munuaissairaalla koiralla kuuluu väistämättä kuitenkin taudinkuvaan. Ennuste yleensä on kovin huono sillä
munuaissairaat koirat menehtyvät yleensä hyvin nuorina. Munuaisten toiminta yleensä hiipuu ja hiipuu kunnes ne lakkaavat toimimasta kokonaan. Siitä seuraa virtsamyrkytystila eli uremia. Koiran koko elimistö myrkyttyy ja loppu on todella kurjaa katsottavaa. Amerikassa on joitain tukihoitona käytettäviä lääkkeitä joilla elinikää ja koiran kuntoa saadaan hiukan pidennettyä. Toinen on käsittääkseni meillä kiellettyjen aineiden listalla koska on hormoonivalmiste jolla lisätään veren punasoluja.Tuotenimi siellä taisi olla Epokin. Nämäkään eivät kuitenkaan paranna koiraa ainoastaan hiukan voivat antaa lisäaikaa.
Munuaissiirto tai dialyysilaite olisivat todelliset ainoat oljenkorret kroonista munuaisvikaa hoidettaessa mutta niitä ei "valitettavasti" Suomessa ole saatavilla. Lisäksi näillä munuaispotilailla pettävät muutkin elimet pikkuhiljaa.
Tulee suolistohaavaumia ja vatsahaavaa, virtsatulehduksia ja haavaumia suuhun, kieleen ja ikeniin eikä ruoka senkään takia maistu. Tämä kaikki on seurausta tuosta virtsamyrkytystilasta. Jos ja kun koirallasi on todettu krooninen munuaissairaus noinkin nuorena kehoitan punnitsemaan tarkoin vaihtoehtoja. Onko mielekästä jatkaa sen jatkuvasti lisääntyviä kärsimyksiä ja onko sinussa miestä tai naista myöntämään milloin niitä on liikaa vai päätyä eutanasiaan jota yleensä suositellaan jo melko alussa varsinkin jos munuaiset ovat niin huonot että tehohoitoa sairaalassa tarvitaan.
Jos haluat ruokaohjeita tai muuta tukea voit laittaa yksityisviestiä sillä olen läpikäynyt yhden vaikean taipaleen munuaissairaan koiran kanssa ihan syntymästä sen kuolemaan saakka eikä se tie ollut todellakaan helppo. Vaikeinta oli loppupeleissä se luopuminen ennenkuin koirani kärsi liikaa.
labbis
 
Viestit: 19
Liittynyt: 09 Joulu 2008 10:31

Re: Ruokavalio munuaisvikaiselle

ViestiKirjoittaja Springeri » 11 Maalis 2009 20:45

Kiitos vastauksestasi, labbis!

Ensiksi, otan osaa menetykseesi! Tämä on todellakin rankkaa, enkä toivo kenenkään joutuvan tähän tilanteeseen. Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi, kun ei voi auttaa rakasta ystäväänsä.

Meillä tämä sairaus vasta havaittiin, enkä ole vielä saanut mielestäni tarpeeksi informaatiota, jotta veisin koirani piikille! Helsingissä nestetytyksellä ja suonensisäisellä antibiootilla arvoja saatiin hieman laskemaan ja kuluneella viikolla koira on alkanut jo syömään hiukan sekä piristynyt muutenkin huomattavasti. Menemme ensimmäiseen kontrolliin huomenna ja rehellisesti sanottuna: Pelottaa!

Tällähetkellä luotan siihen, että eläinlääkäri kertoo, milloin olisi viisainta luovuttaa. Olipa koiran ennuste mikä tahansa, on edessä vaikeat ajat! Koira on ensimmäinen ikioma koirani, joka täytti vasta vuoden! Muutenkin koira on perheellemme todella tärkeä ja tuntuu, että koko tuttavapiiri on koiran sairastumisesta huolissaan. Tätä ei kaikki ehkä ymmärrä, mutta näin se nyt vaan on! Kiitos kaikille myötätunnosta! :)

Internetistä tietoja sairaudesta etsiessäni olen törmännyt moniin tietoihin, joita en ehkä olisi halunnut tietää. Enkä tarkoita nyt niinkään tätä sairautta, vaan tietoja koirien ruoista. Suomessakin on kuollut koirapentue (cockerspanieli) koiranruokaan, joka on sisältänyt melamiinia! Samaa myrkkyä, johon Kiinassa kuoli lukuisia vauvoja saadessaan sitä äidinmaidon korvikkeesta. Yhdysvalloissa koiranruokien melamiiniin on kuollut monia koiria (maksa- ja munuaisvikoihin). Lisäksi olen törmännyt artikkeleihin, jotka arvostelevat koirien kuivaruokia yleisestikin. Jutuissa on kerrottu ruokiin käytetyistä epämääräisistä tuotteista (esim. autojen alle jääneitä eläimiä). Näiden juttujen jälkeen olen alkanut kiinnostua barfista, joka tosin ei taida munuaisvikaiselle koiralle sopia?

Tunnesekamelskan keskellä alkaa aivotyöskentely olla vaikeaa. Odottelen nyt vaan huomisia tuloksia kontrollikäynnistä kädet ristissä. Toivottavasti viisastun huomenna, epätietoisuus on niin rankkaa. Vielä ei haluaisi luovuttaa, kun ei ole kunnon diagnoosia ja ennustetta saanut.
Springeri
 
Viestit: 6
Liittynyt: 09 Tammi 2009 19:19

Re: Ruokavalio munuaisvikaiselle

ViestiKirjoittaja tuijas » 13 Maalis 2009 09:30

Jos joku epäilee koiranruoassa olevan vikaa on siitä syytä ilmoittaa viralliselle taholle (EVIRA). Jos melamiinia tms. todetaan se myös tiedotetaan.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Koiran terveydenhoito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron