Sivu 1/1

Koiran tassujen kääntyminen ulospäin

ViestiLähetetty: 25 Helmi 2010 12:56
Kirjoittaja pärsky
Hei,

Olen huomannut 9 kuukautisen kääpiösnautserini etutassujen alkaneen kääntyä hieman ulospäin. Kyselisinkin, tietääkö joku voiko asiaan vielä vaikuttaa esim. ruokinnalla. Olen kuullut, että tassujen kääntyminen voisi olla seurausta kalsiumin (vai oliko se kaliumin?) liikasaannista, mutta koska koirani ruokavalio perustuu lähes kokonaan kasvattajan suosittelemaan laadukkaaseen kuivamuonaan (jossa vitamiinit, hivenaineet ym. siis oletettavasti laskettu optimaalisesti), epäilen tätä mahdollisuutta. Tosin siirryimme penturuuasta aikuisten ruokaan jo melko varhaisessa vaiheessa (muistaakseni pentu oli tuolloin n. 4,5kk), koska eläinlääkäri sitä tuolloin suositteli, koska koiralla oli hänen mukaansa tuolloin riski kehittyä tasapurenta. Purenta ja kaikki muu siis nyt kunnossa, ja koira oikein energinen ja hyvinvoiva, mutta mietityttää vain, voiko tuosta tassujen asennosta tulla myöhemmin haittaa. Käppänäni on kokonsa puolesta (omien mittauksieni mukaan) rotumääritelmänsä ylärajoilla, mutta sopusuhtaisessa kunnossa (eli kylkiluut kyllä tuntuvat, ei siis ole lihava).

Re: Koiran tassujen kääntyminen ulospäin

ViestiLähetetty: 25 Helmi 2010 13:00
Kirjoittaja pärsky
Niin ja en ole juoksuttanut/hyppyyttänyt koiraa pentunakaan mielestäni mitenkään erityisen paljon, vaan lenkeillä ja leikkiessä on saanut liikkua omaan tahtiinsa (joka kylläkin pienestä asti on ollut vauhdikas varsinkin vapaana ollessaan)...