Sivu 1/1

Jumittanut kissanpentu

ViestiLähetetty: 10 Maalis 2009 16:33
Kirjoittaja Taatta
Hei. minulla ja poikaystävälläni on 21vk naaras kissanpentu, jonka olemme saaneet 6 viikkoisena, koska emon omistaja näki hyväksi antaa pentu eteenpäin, koska osasi syödä ja käydä laatikolla normaalisti. Kun kissan tuli meille, meni viikko, kun se ensimmäisen kerran yritti etsiä emon tissiä. Se alkoi "lutkuttamaan" minua ja helluani, ja imi meidän paidat ihan liti märiksi. tähänkään päivään mennessä en ole saanut sitä lopettamaan, vaikka aina yritämme estää joka kerta sitä imemistä. Aina aamullakin herättyäni yöpaitani on ihan märkä, ja kissa makaa tyytyväisenä märän läntin pällä. meillä on myös toinenkin naaras kissa, vuoden ikäinen, ja tämä pienempi ahistelee jopa sitäkin imutuksellaan.
Sitten tässä pienemmässä kissassa on sekin, että se ei pese itseään koskaan. Kerran, kun itse olin koulussa, pentu oli pissannut eteisen lattialle. Helluni oli pyöräyttänyt kissaa pissassa ja laittoi sen vessaan arestiin. kun kissa otettiin sieltä pois, sen haju oli ihan kamala, mutta ei se sitä itseä häirinnyt. Se vain leikki ja lepäsi niin kuin normaalisti, mutta haju vain paheni, eikä kissa pessyt itseään. Vanhempaa kissaa alkoi sitten haju häiritä ja vanhempi kissa pesi pienemmän. sen jälkeen vanhempi kissa on juossut pikkuisen perässä ja pessyt sen aina kun on ollut mahdollista.

mietin, miten saisin sen imemisen loppumaan? Ja onkohan vika siinä, että kissa ei ole kehyttynyt imetys vaiheesta, koska se otettiin liian aikaisin pois? Entäpä tämä pesemis juttu? On minulla ollut koko elämäni ajan kissoja, mutta tämä on jäänyt näkemättä.

Re: Jumittanut kissanpentu

ViestiLähetetty: 13 Maalis 2009 09:17
Kirjoittaja tuijas
Pentu on luovutettu aikaisin ja vaikuttaa siltä että imemisvietti on jäänyt päälle. Voitte kokeilla Feliway-haihdutinta, jos kissallenne tulisi siitä turvallisempi olo.

Re: Jumittanut kissanpentu

ViestiLähetetty: 23 Maalis 2009 21:01
Kirjoittaja Taatta
Kiitoksia yritämpä kokeilla.