Mainoksia

Sähisevä ja raapiva pentu

Sähisevä ja raapiva pentu

ViestiKirjoittaja Samppa » 25 Heinä 2009 12:34

Morjesta!

Me hankittiin kaksi poikakissan pentua, jotka ovat veljekset. Ne luovutettiin meille 11vkon ikäisenä. Toinen kissoista on kookkaampi kuin toinen ja luonteeltaan vilkkaampi. Pienempi ei tule kaapin alta piilosta pois ja jos sitä yrittää lähestyä niin tämä raapii puree ja sähisee. Isompikaan ei anna koskea itseensä. Aikaisemmista madotuksista ei ole mitään tietoa, mutta tänään madotettiin sepantelilla aikamoisen taistelun jälkeen. Pienemmän turkki näyttää että se ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin isommalla (ja tyttöystävän mukaan pienemmän silmät ovat hiukan harmaat ei yhtä kirkkaat kuin isommalla). Pennut saimme yksin elävältä mieshenkilöltä.

Kuinka nopeasti voisi olettaa, että kissat tottuvat uuteen ympäristöönsä? Miten pentuja kannattaa alkaa totuttamaan ihmisiin? Nyt olemme antaneet kummankin olla rauhassa omissa oloissaan ja tutustua uuteen paikkaan. Pienemmästä meinataan olla jo hiukan huolissaan, koska se ei näytä minkäänlaisia reipastumisen merkkejä, ei edes veljensä esimerkistä. Vinkkejä siis kaivataan kissojen aktivoimiseen, meihin totuttamiseen ja arveluja pienemmän terveydentilasta. Kaikki kommentit ja vastaukset ovat tervetulleita ja odottelemme niitä innolla.

Ps. Ensi viikolla olisi tarkoitus viedä kummatkin lääkäriin rokotukseen.
Samppa
 
Viestit: 2
Liittynyt: 25 Heinä 2009 11:52

Re: Sähisevä ja raapiva pentu

ViestiKirjoittaja tuijas » 28 Heinä 2009 09:38

Pyydä lääkäriä tarkastamaan silmät rokotuskäynnin yhteydessä, tästä olisi hyvä mainita jo puhelimessa etukäteen. Aran kissan luottamusta ei pysty hetkessä voittamaan vaan siihen vaaditaan runsain mitoin aikaa ja kärsivällisyyttä.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Sähisevä ja raapiva pentu

ViestiKirjoittaja Samppa » 28 Heinä 2009 12:30

Kiitos vastauksesta. Madotuksen jälkeen pienempi kissa on piristynyt aivan suunnattomasti. Se pitää turkistaan paremman huolen ja silmätkin on kuulemma kirkastunut.
Samppa
 
Viestit: 2
Liittynyt: 25 Heinä 2009 11:52


Paluu Kissanpennut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa