Mainoksia

Nuorella kissalla selkäydinvaurio

Nuorella kissalla selkäydinvaurio

ViestiKirjoittaja Felix2015 » 23 Marras 2016 18:06

Meillä on nyt 1,5 vuotias venäjänsininen, jolla todettiin n. kuukausi sitten selkäydinvaurio. Kaikki alkoi siitä, kun hän lakkasi hyppäämästä mihinkään, oli apaattinen ja syrjään vetäytyvä. Käytiin eläinlääkärissä useampaan kertaan. Otettiin kaikki mahdolliset verokokeet, virtsakoe, röntgen, ultra, magneettikuvaus, neurologinen testi yms. yms. Jossain vaiheessa hänellä alkoi takapää heittää ja käveli niin, että etu- ja takapää meni hiukan eri tahtiin. Tosiaan vasta magneettikuvauksessa löytyi pieni vaurio selkäytimessä. Tämä on tullut joko verenkiertohäiriön tai turman seurauksena. Mitään turmaa ei ole tapahtunut joten verenkiertohäiriö on todennäköisin syy. Hoitona kerta-annoksena kortisooni ja sitten vain odotellaan, kun sen pitäisi parantua itsestään. Nyt on mennyt jo viikkoja ja raukka on vieläkin ihan toipilas ja kävelee aika huonosti. Syö ja juo hyvin ja pissaakin ihan normaalisti. Yrittää aika ajoin myös leikkiä hiukan. Kyselisin siis että onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta vaivasta omalla kissallaan. Miten hyvin on parantunut?
Felix2015
 
Viestit: 1
Liittynyt: 23 Marras 2016 17:56

Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailijaa

cron