Mainoksia

kissalla kummallisia kohtauksia

kissalla kummallisia kohtauksia

ViestiKirjoittaja Toni tiikeri » 06 Tammi 2011 07:36

Meidän kissa on 13 vuotias leikattu naaras. Sillä on nyt ollut jo ehkä puolen vuoden ajan vähän epilepsian kaltaisia kohtauksia. Kissa on silloin tajuissaan, mutta makaa vaan paikoillaan kummallisessa asennossa. Jos sen nostaa pystyyn niin se kyllä kävelee mutta horjuen. Mitään herkkuja se ei huoli eikä sitä saa silittämällä kehräämään. Joskus myös kuola valuu suusta. Kohtaukset kestävät yli tunnin, jopa useamman tunnin saattaa olla poissa oleva. Ja sitä en tiedä kuinka usein kohtauksia tulee koska tuo kissa viihtyy paljon itekseen.
Mutta suunnilleen kerta viikkoon huomaan kohtauksen sillä.
Ollaan käyty eläinlääkärissä, kaikki veriarvot oli ok. Eläinlääkärin mielestä kyseessä ei ole epilepsia.
Nyt uutena oireena kissa juo paljon. Saattaa lipittää puol minuuttia ja käy vähä kävelemässä ja palaa juomaan. Saattaa tehä paluun jomaan useita kertoja peräkkäin.
Kissa on aikaisemmin ollut vähän lihava. Nyt on laihtunut eikä enään samalla lailla huuda ruuan perään kuin aikaisemmin.
Mikähän kisua vaivaa? Joko on aika lähteä taivaaseen...
Toni tiikeri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 06 Tammi 2011 07:19

Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron