Mainoksia

kissan struviittivaivat

kissan struviittivaivat

ViestiKirjoittaja ullaah » 05 Maalis 2011 14:44

Vein 4,5 vuotiaan leikatun kissani yöllä päivystykseen jossa sillä todettiin virtsaputken tukkeutuneen, lääkäri puhdisti putkia struviittikivistä tunteroisen ja totesi virtsan olevan liian emäksistä.

Kotilääkitykseksi tuli 15 pv synulox antibioottikuuri, lisäksi aluksi viikon ajan kipulääkettä. Lisäksi suositteli cystaidia 2 krt päivässä, ja otinkin sitä paketin. Ja ankara ruokavalion muutos, vain kiviä liuottavia naksuja tahi vastaavaa tuoreruokaa.

Vaan minkäs teet kun kisu ei suostunut syömään mitään näistä liuotusruuista? Vaihtoehtoisena kotiruokareseptinä sain ohjeen jossa lihasta kalasta maksasta ja riisistä kokoonpantuun ruokaan sekoitettaisiin päivässä 1,25 g sekä ammoniumkloridia että dl-metioniinia. Maistettuani apteekista näppärästi ja kohtuuhinnalla saamiani aineita, totesin että ammoniukloridia (salmiakkia!) minun lienee turha yrittää ronkelin kissani ruokaan sekoitella.

Pitkien erilaisten ruokasekoituskokeilujen jälkeen kissani on alkanut syödä halukkaasti keitetystä broilerista ja kalasta tehtyä sekoitusta johon olen lisännyt päivässä noin vajaan teelusikallisen dl-metioniinia päivän aikana. Tahtoisin tietää onko välttämätöntä lisätä ruokaan sekä metioniinia että ammoniumkloridia, vai riittääkö virtsan hapattajaksi pelkkä metioniini ja mikä sen annostus 6,6 kiloiselle kissalle? Kuka tietäisi vastauksen visaiseen kysymykseen?
ullaah
 
Viestit: 2
Liittynyt: 05 Maalis 2011 14:14

Re: kissan struviittivaivat

ViestiKirjoittaja sahrami » 31 Maalis 2011 18:08

Kai kuitenkin kokeilit antaa ammoniumkloridia ruuan seassa? Kissojen makuaisti on nimittäin erilainen kuin ihmisten, ja voi olla että se sattuuki juuri tykkäämään salmiakin mausta tai ei maista sitä lainkaan.
sahrami
 
Viestit: 291
Liittynyt: 16 Joulu 2009 16:40

Re: kissan struviittivaivat

ViestiKirjoittaja ullaah » 10 Huhti 2011 13:07

Joo...
Olen syöttänyt kissalleni päiväannosta 1,5 g dl-metioniinia + noin 0,25 g ammoniumkloridia ja ainakin tämä seos on hyvin mennyt ruuan mukana. Ehkä se tosiaan söisi mukisematta isompaakin annosta tuota ammoniumkloridia... yhtä kaikki eläinlääkärikään ei oikein osannut vastata onko tuon ammoniumkloridin syöttäminen ylipäänsä tarpeellista ja olen nyt tyytyväinen kun kissani syö halukkaasti keitettyä broileria, jauhelihasta tekemääni mureketta ja kalaa, joskus vähän sydäntä ja maksaa..eikä virtsan hapattajien lisääminen näytä heikentävän ruokahalua. Se on myös kelpuuttanut vähitellen liuotusnaksut ruokavalioonsa, niin että annan sille 1/3 - 1/2 suositellusta päiväannoksesta naksuina. Vähän huolettaa että minkälaista päiväannosta noita hapattajia on turvallista syöttää, mutta lääkärin mukaan se ei ole kovin tarkkaa.. virtsan happamuudesta pitäisi tarkistaa onko se muuttunut noin pH 6 arvoon, mutta en ole jaksanut ruveta metsästämään pissaa kun kissani tekee yleensä tarpeensa ulkosalle. Kissa näyttää voivan tätä nykyä hyvin ja juokin melko runsaasti broilerin keittolientä.
ullaah
 
Viestit: 2
Liittynyt: 05 Maalis 2011 14:14


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron