Mainoksia

Ahdistunutta maukumista

Ahdistunutta maukumista

ViestiKirjoittaja Kissapoika » 12 Huhti 2011 11:52

Hei,

minulla on nyt noin 7-vuotias leikattu tyttökissatyttö, jolla tuntuu aina olevan jokin hätänä. Kissa nimittäin maukuu murheellisesti joka päivä. Naukumisen sävy on täysin erilainen kuin mikään, mitä olen koskaan joutunut kuuntelemaan, se ei muistuta nälkänaukua, kipunaukua, seuranaukua, huomaa minut-naukua tai muutakaan kissoille ominaista ääntä. Se värisee ja kuulostaa siltä kuin kissa itkisi. Kissa ei raavi ovia tai ikkunoita ja varsin harvoin edes kuljeksii ympäri kämppää naukuessaan. Kissa asettuu reilusti käden ulottumattomiin (millä tarkoitan sitä, että paijaaminen ei käy päinsä) ja alkaa vollottaa. Leikkiminen ei häntä kiinnosta. Sylissä kissa viihtyy, mutta siinäkin se on varsin usein levoton, eikä sekään aina tunnu kelpaavan. Jos kissan yrittää ottaa syliin, se monesti pakenee sängyn alle.

Ei ehkä kuulosta pahalta, mutta se ääni repii hermoni riekaleiksi. Fyysisesti hän on täysin kunnossa eläinlääkärin mukaan. Minulle tulee äänestä huono ja syyllinen olo, koska kissa selkeästi kuulostaa voivan hyvin pahoin, enkä voi auttaa sitä mitenkään. Tämä on jokapäiväistä ja alan olla oikeasti epätoivoinen. Rakastan kissaani sydämeni pohjasta, enkä missään tapauksessa haluaisi hänestä eroon, mutta pelkään myös, että jatkuvat kissasta huonot fiilikset saavat minut inhoamaan sitä.

Jos joku voisi auttaa. :((((
Kissapoika
 
Viestit: 1
Liittynyt: 12 Huhti 2011 11:42

Re: Ahdistunutta maukumista

ViestiKirjoittaja heleena » 14 Huhti 2011 07:41

Onko kissa ollut sinulla kokoajan 7 vuotta, ettei ikävöi edelliseen paikkaan? Tai ikävöi kavereita?
Voiko sittenkin olla jotain kipuja, kun ei anna koskea?
Ottiko lääkäri mitään kokeita? Ja tutkiko hampaat?
Onko ulostus ja pissa normaalia? Juoko kissa? Syötätkö laadukasta ruokaa?
heleena
 
Viestit: 30
Liittynyt: 26 Syys 2009 07:57

Re: Ahdistunutta maukumista

ViestiKirjoittaja katmandu » 16 Maalis 2012 09:33

12 v. leikattu narttukissani tekee tätä myöskin. Äänensävy on erittäin käskevä (joskin kissa on itämainen) ja ahdistunut. Sama toistuu päivittäin. Lääkäriin? Vai onkohan tämä kevään tuomia ilmiöitä. Mielestäni aiempina vuosina ei näin voimakasta maukumista ole ollut.
katmandu
 
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Maalis 2012 09:28


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron