Mainoksia

Jatkuva sairastelu

Jatkuva sairastelu

ViestiKirjoittaja Leonardo » 12 Helmi 2009 19:04

Kissani täyttää huhtikuussa 10 vuotta, on kastroitu kolli. Muutimme viime syyskuussa uudelle paikkakunnalle, jonne kissa tuntui sopeutuvan hyvin ja nautti kun pääsi ulkoilemaan muutenkin kuin valjaissa.

Marraskuun loppupuolella alkoi kuitenkin uusiutuvat virtsatietulehdukset. Virtsatietulehduksia on ollut marras-, joulu- ja tammikuussa eli kolmesti kolmen kk aikana. Virtsakiviä- ja kiteitä ei löytynyt virtsatutkimuksissa (tutkittiin kahdella viimeisimmällä käyntikerralla) eikä ultrassa. Virtsan proteiinipitoisuus oli korkea silloin. Lisäksi olen huomannut, että kissani turkki on paikoin alkanut harventua; alavatsasta ja toisen kainalon läheltä. Mielestäni kissa juo myös useammin kuin ennen, myös tällä hetkellä kun virtsatietulehdusta ei ole päällä, n. 5-8 kertaa päivässä. En kuitenkaan osaa varmasti sanoa juoko liikaa. Eläinlääkärin mielestä oli ylipainoinen; kissalle on kertynyt mahan alueelle rasvaa, jota ei tahdo saada pois. Kissa painoi viime punnituksessa 5 kg. Olen nyt yrittänyt vähentää ruuan määrää hieman ja leikittää enemmän (ulos en nykyisin enää ole päästänyt pakkasten takia). Kissa näytää hieman laihtuneen.

Mietin voiko kissallani olla diabetes? Pelkään käytää kissaa tutkimuksissa nukutuksen takia; on jouduttu nukuttamaan niin useasti lyhyen ajan sisällä, että viime nukutuksesta heräämiseen meni koko päivä, kun eläinlääkäri puhui parista tunnista. Syötän nykyisin kissalleni vain eläinkaupasta ostettua, vanhemman kissan purkki- ja kuivamuonaa. Lisäksi kissa syö Cystaidia. Kissa on eloisa ja leikkisä, ei vaikuta mitenkään erityisen sairaalta henkisesti. Mikä kissaani vaivaa? Kiitos jo etukäteen!
Leonardo
 
Viestit: 1
Liittynyt: 12 Helmi 2009 18:34

Re: Jatkuva sairastelu

ViestiKirjoittaja tuijas » 14 Helmi 2009 14:42

Ilman jatkotutkimuksia ei voi tarkkaan sanoa mikä kissaasi vaivaa. Myös diabetes on mahdollinen, mutta olisikohan jo tullut ilmi virtsatesteissä? Pikatestit sisältävät nimittäin virtsan sokerin määrityksen. Jatkotutkimuksista mielestäni verinäytteiden otto olisi tässä kohtaa hyvä (perusverenkuva, veren sokeri, munuais- ja maksa-arvot). Käy katsomassa myös http://www.elainlaakari.fi/klinikat/kis ... tsaaminen/
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa