Mainoksia

Kissani ontuu - neuvoja tarvitaan pikaisesti!

Kissani ontuu - neuvoja tarvitaan pikaisesti!

ViestiKirjoittaja fistral » 09 Maalis 2009 21:26

Hei!

Kissavanhukseni (17v.) alkoi pari paivaa sitten ontua toista etujalkaansa, ja aluksi ajattelin etta kissa on kenties hypannyt sohvalta turhan rajusti ja siten loukannut jalkansa (ei piikkeja/haavoja jne jalassa, eika arista kevytta painelua). Kun ontuminen ei laantunut, vein kissan tanaan elainlaakariin. Elainlaakari antoi kissalle sarkylaakepiikin, ja kehoitti tulemaan rontgeniin huomenna - mahdollisiksi syiksi ontumiseen han antoi esim. syovan, missa tapauksessa yleensa nuoremmilta kissoilta kuulemma amputoidaan jalka, mutta en ainakaan itse sellaiseen haluaisi enaa taman ikaisen kissan kanssa lahtea.

Syy, miksi olen taalla palstalla on, etta asun Lontoossa, ja taalla musta on alkanut tuntua etta elainlaakarissa ei aina valttamatta ohjata omistajaa sen mukaan mika olisi jarkevinta tai elaimelle parasta, vaan sen mukaan miten voidaan laskuttaa eniten - toki siis ei elaimelle hallaa tehda, mutta koska maksut esim. rontgenissa jne lisatutkimuksissa ovat suuret, niita suositellaan herkemmin. En siis luota taysin samalla tavalla elainlaakariin taalla kuin Suomessa... Siksi halusinkin kysya taalta neuvoja!

Tarkeinta minulle on kissan hyvinvointi ja elaman laatu, enka missaan nimessa halua elamaa vakisin pitkittaa mutta ehka ymmarrettavasti lahdon hetki tulee nain pitkan yhteiselon jalkeen aina liian akkia. Siksi tutkinkin asiaa netista silta varalta etta kyseessa on joko syopa tai reuma (tamakin kasittaakseni nakyy rontgenissa) ja jos oikein ymmarsin niin syovankin tapauksessa olisi mahdollista antaa kissalle ns. palliative chemotherapy, mika mahdollisesti parantaisi sen elamanlaatua sen vahan aikaa mita on jaljella ennenkuin syopa leviaa muualle. Onko nain? Tasta kuulisin mielellani lisatietoja jotta osaisin sita myos kysya taalla elainlaakarilla. Toinen asia on reuman mahdollisuus - millaisia hoitomahdollisuuksia siina tilanteessa on? Jalleen kyseeseen tulisi kissan elamanlaadun parantaminen, ei pidentaminen - 17v ikaan paaseminen on jo varsin kunnioitettava saavutus kuitenkin.

Jos mitenkaan mahdollista, tarvitsisin neuvoja mahdollisimman pian koska tilanne on varsin akuutti ja voi olla etta paatoksia pitaa tehda pian.

Kiitokset jo etukateen!
fistral
 
Viestit: 1
Liittynyt: 09 Maalis 2009 21:14

Re: Kissani ontuu - neuvoja tarvitaan pikaisesti!

ViestiKirjoittaja tuijas » 11 Maalis 2009 15:51

Hei, kyllä se röntgeni kertoo enemmän kuin pelkkä jalan tunnustelu. Sitten jos todetaan luusyöpä on mielestäni eutanasia paras vaihtoehto näin vanhan kissan ollessa kyseessä. Siis tämä on oma mielipiteeni.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron