Mainoksia

Oksenteleva kissa

Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja lindsku » 24 Elo 2009 22:27

Mistä vanhahkon kissan oksentelu voi johtua?
Syö pelkkiä raksuja (ennen söi märkäruokaa myös, nyt kieltäytyy siitä), on muuten hyvinvoivan oloinen, ruoka maistuu ja ikäisekseen virkeä (10v). Ennen oksenteli vain karvapalloja joiden poistumista parafiiniöljy avitti, mutta sitten alkoi oksennella vähän kerrassaan sappea, vesilitkua ja ruokaakin. Oksentelu lisääntyi ajan kanssa ja sittemmin jo useana päivänä viikossa, noita kaikkia sekaisin - milloin ruokaa, milloin sappea. Silti syö.
Ei ole löytynyt syytä,verikokeet ok ja tähystyksessä vatsa ok. Ei auta dieettiraksut, ei primperan lääke.
Välillä viikon oksentelematta ja sitten taas saattaa oksentaa viisi kertaa päivässä tai yöllä.
Voiko kakan panttaaminen aiheuttaa oksentelua, on vanhemmiten alkanut häiriintymään jos joku (lapset) hälisee tai menee hiekkalaatikon ohi (on talon hiljaisimmassa nurkassa) mutta päivisin hälinää on. Alkanut kakata öisin, mutta häiriintyykö vatsa toiminta jos päivisin ei käy asialla vaikka tarve olisi?

Noin puoli vuotta ennen oksentelun alkua oli nielemässä lahjanarua mutta sain kiskottua suusta pois (ainakin luulin silloin että oli vasta suussa menossa kun oli ihan sykerönä, mutta sitä oli aika paljon). Entä jos se olikin jo pidemmällä, saattoiko vetäminen tehdä vahinkoa kurkkuun, ruokatorveen tai vatsaan - ja oksentelu seurausta tästä?
Mutta tähystys oli ok, kai haavat olisi siinä näkyneet vaikka pitkä aika olikin narun vetäisyn ja tähystyksen välillä...

Vai mikä tätä tekee, ei kai ole normaalia että ennen oksentelematon kissa on oksennellut jo pari vuotta viikoittain. On sisäkissa ollut aina.
lindsku
 
Viestit: 5
Liittynyt: 24 Elo 2009 14:01

Re: Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja tuijas » 28 Elo 2009 11:41

Kissaasi on tutkittu melko hyvin, joten viisainta olisi kääntyä hoitaneen eläinlääkärin puoleen. Kissasi on varmaankin myös saanut loishäätökuurin ja ilmeisesti allergiaruokavaliota on noudatettu. Tekstistä ei käy ilmi mitä verinäytteitä on otettu, mutta oletan että kattavasti, sillä kissahan oli myös tähystetty. Kissanne tilanne on haastava. Tulee mieleen, että tutkimuksia ei kannata lopettaa, joskus sitten löytyykin myöhemmin kasvain tai muu sairaus, jota ei ole voitu heti diagnosoida.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja lindsku » 31 Elo 2009 09:54

Et vastannut noihin kakan panttaamiseen ja lahjanarun nielemiseen liittyviin kysymyksiini...??? voiko nämä vaikuttaa?
Jäi kysymättä lääkäriltä kun muistin vasta nyt kun miettinyt mahd. syitä. Ei suositellut matolääkitystä vaan pikemminkin kielsi antamasta (eli ei uskonut siihen vaikka kysyttiin, uskoi vain pahentavan asiaa). Neuvoina katsoa ja odotella kun syytä ei näy kokeissa. Sanottu ettei kasvain mahdollinen koska oksentelu kestänyt pari vuotta ja rtg.ä ei suositella. Mutta eihän tällainen voi olla normaalia, miksi vikaa ei saada selville (ne kokeet olivat kilppari ja maksakokeet). Todella raskasta siivota kokoajan oksennuksia...
Voiko muka pelkkä allergia aiheuttaa tai voiko joku maksaKASVAIN kuitenkin kehittyä hitaasti ja olla syypää (kissa painaa välillä vatsaansa lattiaan ja näyttää kuin olisi kipua silloin) vai onko sinulla jotain neuvoa koska syy ei selviä. Seurailua vain sanotaan...

Eli vastaatko näihin vielä 1, kakan panttaus?
2, lahjanaru?
3, allergia?
4, kasvain?
lindsku
 
Viestit: 5
Liittynyt: 24 Elo 2009 14:01

Re: Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja tuijas » 02 Syys 2009 12:06

Jos kissa olisi jostain syystä niin kovalla ummetuksella, ettei ravinto ja nesteet pääsisi suolistossa kerta kaikkiaan liikkumaan, voisi se aiheuttaa oksentelua. Jos narua joutuu suolistoon, kissa on usein hyvin kipeä. Tilanne selviää viimeistään laparatomia-leikkauksessa, jossa kissan vatsaontelo tutkitaan leikkauksen avulla. Kohdalleni ei ole sattunut tapausta, jossa naru olisi ollut suolistossa useita vuosia. Allergia voi aiheuttaa toistuvaa oksentelua ja silloin kissalla on usein myös muita suolistovaivoja kuten ripulointia. Kasvain voi kehittyä hitaasti ja aiheuttaa oksentelua. Maksassa oleva kasvain kohottaa maksa-arvoja, etenkin silloin kun kasvain on jo pitkälle edennyt. Loiset voivat aiheuttaa mahavaivoja, mutta silloin omistaja on usein huomannut loisia tai loisen osia oksennuksessa tai ulosteessa.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja lindsku » 08 Syys 2009 22:31

Kissa lakkasi syömästä ja meni muutamassa päivässä huonoon kuntoon. Nesteytettiin kahteen kertaan ja verikokeet - maksa-arvot huikeissa lukemissa ja diabetes. Siihen päättyi rakkaamme elo. Lääkäri totesi että luultavasti rasvamaksa tuli - mutta eihän se selitä muutaman vuoden oksentelua eli tämä jäi auki??? että mikä sen aiheutti.
Kun kerran tänne kirjoitin jo, kertoisitko mitä luulisit kirjoitukseni perusteella olleen vialla...eikö tämä voisi viitata siihen maksakasvaimeen joka tällä kissalla kasvoi hitaasti ja sitten lopussa nuo arvotkin korkealla (kuten aiemmassa viestissäsi kerroit voivan tapahtua).???
Eikös nämä kaikki voisi liittyä siihen ja kun rtg.ä ei koskaan tehty (tai ultrattu) niin sitähän ei tiedetty?

Kun sinä sanoit että VOI kasvaa hitaasti ja meille sanoi tämä lääkäri ettei se ole mahdollista vaan ne kasvaa nopeasti ja näkyvät arvoissa. Mutta oksentelua ei vain saatu millään kuriin kokonaan eli alan itsekin uskoa tuohon maksakasvaimeen, josta luin viime aikoina enemmän ja kuulin muiden kokemuksia.

Tarkoitus ei ole moittia eläinlääkäriämme tms. mutta miten sinä näet mahdollisen "diagnoosin" nyt kun kävi miten kävi...ja haluaisin kuulla mielipiteesi kun ei enää jaksa ottaa yhteyttä lääkäriin ja alkaa sen enempää kysymään kun hänen näkemys tuli jo ilmi.

Olisin todella kiitollinen jos vielä vastaisitte ja pääkysymys oli siis että 1.olisiko se kuitenkin voinut olla MAKSAKASVAIN näillä oireilla ja tälläisella lopulla? JA 2. se - että sehän olisi voitu todeta VAIN kuvaamalla? JA vielä kolmantena kysymyksenä että maksakasvaimellekko ei ole mitään hoitoa vaan aina eutanasia?
lindsku
 
Viestit: 5
Liittynyt: 24 Elo 2009 14:01

Re: Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja tuijas » 10 Syys 2009 11:27

Maksakasvaimet kissoilla ovat usein sellaisia pahanlaatuisia kasvaimia, jotka eivät ole alkuperältään maksasta. On paljon harvinaisempaa, että kissalla olisi maksakasvain, joka olisi kehittynyt alunperinkin maksassa. Silloin kasvain etenee hitaampaa kuin pahanlaatuinen, muista kudoksista alkunsa saanut kasvain. Maksakasvaimia hoidetaan lemmikeillä vain hyvin harvoin Suomessa, periaatteessa se on mahdollista joissain tapauksissa (kirurgia, kemoterapia). Maksakasvain voidaan todeta ultraääntutkimuksella. Todennäköisempi syy oksenteluun on diabetes (yleistä kissoilla) ja kissoille tosissaan kehittyy helposti rasvamaksa, etenkin jos lakkaavat syömästä. Ilman patologin tutkimusta en osaa varmasti sanoa mitä kaikkia sairauksia kissallasi on voinut olla.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja lindsku » 10 Syys 2009 13:19

Kiitos vastauksesta, mutta vielä olisi lisää kysyttävää...1.se olisi siis mahdollista että olisi ollut maksakasvain jonka alkuperä siellä maksassa ja siten kasvanut hitaasti? Olisiko näkynyt vuosi sitten ´maksa-arvoissa?

2.Olisko muka mahdollista että parin VUODEN oksentelun syy voi olla diabetes (joka ei näkynyt aiemmin kokeissa, vasta nyt kun meni huonoksi)?

Tiedän kyllä ettei varmuutta tule enää mutta voisiko nuo kumpikaan pitää paikkaansa...kovasti ihmetetyttää tuo ettei oksentelun syytä saatu selville, joten oman mieleni kallistuu väkisinkin tuohon hitaasti kasvaneeseen kasvaimeen ja kun ultraa ei tehty, se jäi huomaamatta. Ja kun meni liian pitkälle tuli syömättömyys ja diabetes lisäsairautena yhtäaikaa (ja tiedä sitten oliko muutakin kun oli niin huonona ettei liikkua jaksanut).
lindsku
 
Viestit: 5
Liittynyt: 24 Elo 2009 14:01

Re: Oksenteleva kissa

ViestiKirjoittaja tuijas » 11 Syys 2009 16:51

Hei, pidän molempia syitä mahdollisena oksentelun aiheuttajiksi. Diabetes ja rasvamaksa ovat vain yleisempiä kissoilla ja sen vuoksi pidän niitä todennäköisimpänä. Mutta tosissaan lopullista vastausta on tässä vaiheessa mahdoton tietää.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron