Mainoksia

Alproxin sivuvaikutukset

Alproxin sivuvaikutukset

ViestiKirjoittaja Depla » 23 Syys 2009 22:15

Ell määräsi matkustuskammoon molemmille kissoille Alproxia 0,5 mg:n tabletin tuntia ennen matkustamista.

Noin 15 minuutin kuluttua tabletin antamisesta kissat muuttuivat säikyiksi ja aggressiivisiksi. Sähisivät, murisivat, eivätkä antaneet koskea. Sain lopulta noin tunnin tabletin antamisen jälkeen kissat koppaan ja autoon. Automatka sujui ilman perinteisiä kurkkusuorana rääkymisiä ja pissa-kakka-oksennuksia, joten sen puoleen lääke kyllä toimi.

Nyt olemme olleet kotona matkan jälkeen jo 7 tuntia, ja kissat ovat todella epätavallisen aggressiivisia yhä. Murisevat ja sähisevät vihamielisesti karvat pystyssä toisilleen jos näkevätkään toisensa. Samoin sain itse vanhemman kissan terävät hampaat ranteeni sisään kun yritin siihen koskea.

Kissani ovat normaalisti hyvin tuttavallisia ja sylissä viihtyviä. Korkeintaan vanhempi kissa murahtaa tai sähähtää pienemmälle jonkun painimisen yhteydessä. Tällaista ei ole koskaan tapahtunut, ja olen hirvittävän huolissani.

Olen jo suihkutellut Feliwayta ympäri asuntoa jos se helpottaisi kissojen vihaisuutta, mutta ei sillä näytä olevan vaikutusta (kun ei ollut matkustuspelkoonkaan). En tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. En voi kun vahtia silmä tarkkana noita, että pysyvät kunnossa, eivätkä hyökkäile toistensa kimppuun.

Ei kai tuollainen aggressiotila voi jäädä päälle?
Onkohan Alprox kokonaan sopimaton lääke noille, vai onkohan annostus ollut liian suuri?
Kaipaisin kipeästi jonkinlaista apua ja TIETOA lääkkeen käytöstä eläimillä. En löytänyt netistä kuin koiria koskevia infoja. Pelottaa, että eläinlääkäri on määrännyt "tietämättään" jotain kamalaa myrkkyä.

Lisäksi pitänee mainita tilanteesta, että kissat saivat maanantaina rokotukset ja nyt keskiviikkona ottivat nuo rauhoittavat tabletit. Voiko rokotuksen läheisellä ajankohdalla olla vaikutusta?

Mitä minun kannattaisi tehdä?
Depla
 
Viestit: 1
Liittynyt: 23 Syys 2009 22:05

Re: Alproxin sivuvaikutukset

ViestiKirjoittaja maria n » 24 Syys 2009 18:15

Hei! Kannattaa ilman muuta ottaa yhteyttä lääkettä määränneelle eläinlääkärille ja kertoa ongelmasta / haittavaikutuksista. Alprox sisältää alpratsolaamia, joka kuuluu bentsodiatsepiineihin, eli se on sukua mm Diapamille. Ainakin Diapami voi aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä sekä koirilla että kissoilla. Tämä on ohimenevää. Lääke on ihmisille tarkoitettu ja sen takia on vaikeaa löytää tarkkaa tietoa lääkkeen vaikutuksesta kissoilla. Koska eläinlääkkeitä on suheellisen vähän verrattuna humanilääkkeisiin joudutaan kuitenkin usein käyttämään ihmislääkkeitä eläimillä. Kannattaa yrittää rauhoittaa tilannetta kotona ja pitää kissat erillään toisistaan (esim eri huoneissa) kunnes tilanne rauhoittuu niin etteivät ne enää yritä tapella. Feliwaysta voi olla apua, joten kannattaa käyttää sitä (siitä ei ainakaan ole mitään haittaa). En usko rokotuksilla ole mitään yhteyttä kissojen käyttäytymiseen.
maria n
 
Viestit: 113
Liittynyt: 30 Tammi 2009 18:35


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron