Sivu 1/1

Allergiaa, astmaa, nenäongelmia

ViestiLähetetty: 22 Loka 2009 22:22
Kirjoittaja Viiru-Iida
Kissallani on allergiatausta eli jo vuosia on ollut iho-ongelmia. Ruokavaliolla ja muilla tukitoimilla oireet ovat pysyneet onneksi melko lievinä. Lääkkeisiin ei ole tarvinnut turvautua kuin muutaman kerran.

Tämän vuoden alusta alkoivat kuitenkin hengitysongelmat. Hengitys oli krohisevaista ja työlästä. Eli kisu oli sairastunut astmaan. Jonkun aikaa kokeilimme kortisonitabuja, mutta keväällä otimme käyttöön inhalaatiolääkityksen. Se toimikin varsin hyvin eli kesällä keuhkot saatiin hyvään kuntoon, mutta nyt alkoi oireilla nenä. Aluksi hengitys oli tukkoista ja äänekästä. Antibioottikuuri. Tukkoisuus jatkui ja nyt nenä alkoi myös valua räkää. Oma e-lääkärimme kehotti hakeutumaan nenä- ja nieluonteloiden tähystykseen. Kävimme sitä varten klinikalla, mutta tähystys voidaan tehdä vasta kun kissa on ollut 1,5 kk ilman kortisonitabuja (näitä oli kokeiltu inhalaation lisäksi). Eli nyt käytämme vain "piippua". Klinikalla laitettiin myös antibioottipistos. Krohinoihin se ei auttanut, mutta räkä ja lima pysyi kurissa 2 viikkoa. Nyt räkä on tehnyt paluun. Ja tähystykseen on vielä reilu kuukausi. Joten

- kuinka usein kissalle voi antaa tuon antibioottipistoksen? Klinikalla neuvottiin, että 2 viikkoa ennen tähystystä kannattaa käydä ottamassa. Mutta voiko tässä välissäkin käydä, jotta tulemme toimeen? Voiko tiheistä pistoksista olla haittaa?

- kokemusta vastaavanlaisista nenäongelmista? Allergiaperäistä, polyypin aiheuttamaa paikallista tulehdusta, mitä? Röntgenkuvat on otettu (ei merkkiä kasvaimesta tms.), samoin FCV, FHV kokeet negatiiviset, loishäädöt tehty nenäpunkkien varalta. Sellaisen erikoisen huomion olen tehnyt, että kehrätessä nenä ei kuulosta lainkaan tukkoiselta, vaan hengitys sujuu paljon paremmin.

Kissani on n. 11 v leikattu tyttö. Pääosin sisäkissa, kesäisin ulkoilee valvotusti takapihalla. Ruokana hypoallergic kuivamuona ja sensitivity control märkäruoka. Tukkoisuudesta huolimatta, kisu on virkeä ja leikkisä. Ruoka ja seikkailut maistuvat. Turkki on kunnossa, ei vuotoa silmistä tms.

Samalla kyselisin onko kenelläkään kokemuksia suolahuonehoidosta astama/allergiakissalle?

Re: Allergiaa, astmaa, nenäongelmia

ViestiLähetetty: 24 Loka 2009 12:58
Kirjoittaja Johannas
Hei,

kannattaa kysyä tarkemmat hoito-ohjeet klinikalta, minne olette menossa tähystykseen. Toki antibioottihoitoa tulee jatkaa, jos kissan oireet ovat hyvin pahat. Mikäli kyseessä on pitkävaikutteinen antibioottipistos, se vaikuttaa yleensä n. 2 viikon ajan.