Mainoksia

kissalla karvaton läiskä

kissalla karvaton läiskä

ViestiKirjoittaja Cucciolo » 04 Marras 2009 13:23

Loysin meidan Sisulta karvattoman laiskan takajalan reidesta, kissa nuoli sita kovasti ja jopa "mutusteli" jonka seurauksena iho punoitti ja oli lahes rikki. Vein pennun laakariin joka epaili (ei siis ollut varma) kyseessa olevan jonkinlainen sieni. Siihen maarattiin jodia muutamaksi paivaksi ja sitten kissa uudestaan tarkastukseen. Sille laitettiin myos kauluri. Kissamme on periaatteessa sisakissa, ulkoilee jonkin verran parvekkeella, mutta ihmettelen mista se olisi voinut sienen saada.

Oma arvaukseni (elainlaakarin tietoja ja taitoja vaheksymatta) menisi kylla stressin piikkiin; kissa on viime aikoina pessyt itseaan normaalia enemman ja stressia talla pentuparalla on ollut ihan riittamiin pienen elamansa (7kk) aikana, silla se putosi parvekkeelta, jonka seurauksena lantio murtui (toipunut oikein hyvin ja nopeasti), sitten todettiin virtsakivia (joista taalla kyselinkin) ja nekin saatiin pois, mutta jatkuvat laakarissa kaynnit ovat tietysti stressanneet naiden tapahtumien lisaksi. Kissa syo edelleenkin pelkastaan Hill'sin c/d-ruokaa seka juo kissoille tarkoitettua Whiskasin maitoa. Onko mahdollista, etta jokin vitamiinin tms. puutos ilmenee myos ihon sairautena? Pentuhan on viela kasvuiassa, joten mahtaako c/d-ruoka sisaltaa tarpeelliset vitamiinit ja hivenaineet tuon ikaiselle?

En tietenkaan odota taalta diagnoosia, kissahan on ollut laakarissa ja menee uudestaan lahipaivina tarkastukseen, mutta mielenkiinnosta haluaisin kuulla myos elainlaakarin ajatuksia taalta. Kissamme muuten saa toisinaan ns. kohtauksia, eli juoksentelee ympariinsa ja pysahtyy yhtakkia nuolemaan itseaan hurjasti. Loisia silla ei ole, silla Frontlinea on kaytetty saannollisesti eika niita tosiaan nay iholla.

Tarttuvatko kissan sienisairaudet yleensa ihmiseen (lukuunottamatta rengasmatoa jonka tiedan tarttuvan)?

Kiitos jo etukateen!
Cucciolo
 
Viestit: 2
Liittynyt: 11 Loka 2009 20:58

Re: kissalla karvaton läiskä

ViestiKirjoittaja tuijas » 09 Marras 2009 08:57

Sieni voidaan diagnosoida näytteestä, joka lähetetään laboratorioon. Ennen näytteenottoa ei saa käyttää betadinea. Keskustele asiasta eläinlääkärisi kanssa tai mainitse asiasta ajanvarauksen yhteydessä mikäli haluat näytteen. Sieni voi tarttua ihmiseen. Kohtaukset voivat johtua esimerkiksi kutinasta. C/D on tarkoitettu aikuiselle kissalle.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa