Mainoksia

Virtsakiteitä nuorella?!

Virtsakiteitä nuorella?!

ViestiKirjoittaja eveliina » 09 Maalis 2010 21:59

Hieman vajaan 10kk ikäinen leikkaamaton kollini lopetettiin tänään.=( Reilu viikko sitten kolli alkoi oireilla eli ei selvästi saanut pissattua, kävin sen kanssa klinikalla, rakko katetroitiin ja huuhdeltiin, diagnoosina strukviittikiteitä ja E. Colin aiheuttama tulehdus. Saatiin kotiin Synuloxia ja Tramalia joiden anto ei yksin asuvalta helposti onnistunut, parin päivän päästä uudestaan katetroitavaksi, nyt saatiin pitkävaikutteinen Convenia ja kipulääkkeeksi Metacam. Näillä lääkkeillä pärjättiinkin viikko mainiosti ja kollin syöminen, juominen ja pissaaminenkin alkoi sujua normaalimmin. Sitten meni taas yhtäkkiä huonoksi, alkoi olla kipuisen oloinen ja tiputteli virtsaa ympäriinsä, jatkuvasti nuoli peräänsä ja "marisi" eli selvästi kärsi. Olin jo valmistautunutkin että tästä tulee se viimeinen reissu. Rakko oli taas todella täysi vaikka kolli oli pissannut moneen kertaan onnistuneesti, tyhjennettiin rauhoituksessa ihan vaan painelemalla ja lääkäri teki tarkemman tutkimuksen, avaamatta todettavissa piilokives ja se tosiasia että rakko oli venynyt eikä tyhjentynyt normaalisti vaan "kramppasi". Ennuste oli todella huono enkä halunnut enää lähteä kokeilemaan uutta lääkitystä vaan annoin lopettaa kollin siihen.

Kysymys kuuluukin; onko tämä miten yleistä että nuorella kissalla esiintyy virtsakiteitä? Sain kuulla että on lähinnä leikattujen vanhempien kissojen vaiva ja että tuota colin aiheuttamaa tulehdusta ei juuri kissoilla ole. Eläinlääkäri oli sitä mieltä että kollissa oli alunperinkin jotain vialla, sukukypsäksi tulo ja tuo piilokives sit alkoi oireilla vaan näin. Ikävää päättää rakkaan kollin elämä näin mutta oletan tehneeni oikean ratkaisun.
eveliina
 
Viestit: 2
Liittynyt: 19 Loka 2008 19:15

Re: Virtsakiteitä nuorella?!

ViestiKirjoittaja Tarantella » 02 Huhti 2010 20:58

Minulla oli vuosia sitten komea uros norski. Kolmivuotiaana hän sai virtsakiviä, ja se uusi aina vaan. Ell lyhensi penistä, tarkoituksena saada kissan helpommin pissaamaan. Näin kuitenkin kävi, että hän kuoli.
Vielä tänä päivänä tuntuu pahalta, asiasta on . 14v. Se peniksen lyhentäminen vain tuotti lisää kipua, kun hän muutenkin joutui kärsimääm niin kovin.
Nytkin mulla on useampi kissa, ja näitä vaivoja ei onneksi ole enää ollut. Ikävää kuulla, kun näihin juttuihin vieläkin kuolee.
Tarantella
 
Viestit: 14
Liittynyt: 04 Touko 2009 18:23


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa