Mainoksia

Kissalla toistuva ripuli?

Kissalla toistuva ripuli?

ViestiKirjoittaja Kissa-Ihminen91 » 20 Heinä 2015 10:55

Hei minun noin vuoden vanha kissa on nytten keväällä alkanut kärsimään ripulista. Kissa on keväällä leikattu ja on madotettu. Sisäkissa kahdesti päivässä olen antanut puol pussia märkäruokaa ja illalla vähän naksuja aina kun maha on pelannut. Kissa voi käydä jopa kahdesti päivässä hiekkalaatikolla ja uloste on hyvin löyhää mutta ei kuitenkaa vettä ja hausee pahalle. Joskus saattaa piereskellä ja ne kyllä haisee. Aina kun kissalle on sattunut olemaan löysä maha olen antanut kissalle apteekissa hommattua merileväjautetta kerran päivässä viidesti viikossa. Se tuo helpotusta ja usein auttaa. Syötän myös seitä, pilttiä, riisiä, joskus viiliä tonnikalaa vedessä. Voi olla viikon kaksi taukoa ja sitten huonolla tuurilla taas alkaa. Olen myös syöttänyt vehnätöntä naksuja kissalle. Meidän kissa on vaan niin perso ruualle että menee toisten kissojen naksuja syömään joissa on vehnää ja sille kelpaa kaikki ruoka makkarat, juustot, jne. Mikä voisi olla syy jatkuvaa ripulii siitä nytten tarvin vastauksen??
Kissa-Ihminen91
 
Viestit: 17
Liittynyt: 27 Tammi 2013 10:23

Re: Kissalla toistuva ripuli?

ViestiKirjoittaja tuijas » 21 Heinä 2015 18:43

Hei, suosittelen viemään kissan eläinlääkäriin tarkempiin jatkotutkimuksiin. Esim. ulostenäytteestä voitaisiin poissulkea giardia (3 pv ulostenäyte löysästä ulosteesta. Myös yleistutkimus on tarpeen kun tilanne jatkuu. Eläinlääkäri voi määrätä sopivan erikoisruokavalion.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kissan terveydenhoito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron