Mainoksia

Kissa pissaa lattialle jos en tule komentamaan

Kissa pissaa lattialle jos en tule komentamaan

ViestiKirjoittaja samppu » 27 Joulu 2008 11:40

Hei. Meillä on noin vuoden ikäinen poikakissa. Pojalla on ollut alusta asti tapana pissata lattialle aina silloin tällöin, ikäänkuin protestina jostain. Kissa maukuu ensin pitkään ja jos kukaan ei mene katsomaan, se lopulta pissaa lattialle. Jos joku menee katsomaan -ja yleensä komentamaan kissaa vessaan- se juoksee nopeasti vessalaatikkoonsa ja tekee asiansa sinne. Yleensä pissat löytyvät aamulla lattialta, kun kukaan ei ole mennyt komentamaan kissaa vessaan.
Olemme kysyneet asiasta eläinlääkäriltä aiemminkin. En muista tarkalleen, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei kyseessä todennäköisesti ole mikään lääketieteellinen syy, joten kissalle ei ole tehty mitään testejä virtsakivien tms. suhteen. Lääkäri antoi joitain ohjeita, ja sanoi että jos eivät auta, niin ohjeita löytyy paljon lisää.
Pissalaatikko pidetään puhtaana, feliwayta on kokeiltu, pissapaikka on puhdistettu hyvin pesuaineella, jos laittaa esimerkiksi raksukupin pissapaikalle kissa pissaa viereen. Kissanhiekkana on ökoplus paakkuuntuva hiekka, mutta ainakin kakat on suostunut tekemään aina siihen, ja pissatkin muulloin paitsi kertomissani tapauksissa. Kissalla on lähestulkoon aina joku kotona seurana, joten yksinäinen sen ei pitäisi olla. Meillä on myös yhdeksän vuotias koira, jonka kanssa kissa tuntuu tulevan hyvin toimeen -vaikka eivät nyt sentään ruokakuppia ja leluja suostu jakamaan keskenään. Koira on kyllä innokas syömään kissan ulosteet laatikosta, jos ehtii. Lieneekö tällä vaikutusta pissailulle?
Kissa on löydetty muutaman kk ikäisenä hylättynä asunnosta, joten olemme epäilleet että hylkäämisellä olisi jotakin vaikutusta kissan pissailulle, ja sille että se saattaa ryhtyä puremaan aivan yllättäen kehräämisekin aikaan. Pureminen on ollut toinen ongelmamme, koska se ei liity millään tavalla leikkiin, vaan kissa vaikuttaa olevan peloissaan, mutta hyökkää silti silmät suurina. Hyökkäyksen jölkeen alistuu heti lattialle pyörimään, kunnes taas kohta maukaisee ja hyökkää uudelleen.
Mahtaisiko näille pulmille löytyä jotakin selitystä tai apuneuvoa?
samppu
 
Viestit: 1
Liittynyt: 27 Joulu 2008 11:16

Re: Kissa pissaa lattialle jos en tule komentamaan

ViestiKirjoittaja tuijas » 30 Joulu 2008 19:13

Olette jo kokeilleet monenlaista joten ehkä sen virtsan tutkiminen virtsakiteiden varalta ei olisi huono ajatus tässä vaiheessa. Ainakin on asia sitten poissuljettu, vaikka kyseessä olisikin protestipissa. Ainakaan kissan ei saa antaa purra, vaan kissa tulee nostaa sylistä lattialle ja jättää huomiotta mikäli puree.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kissan terveydenhoito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa