Sivu 1/1

Vanha kissa.

ViestiLähetetty: 17 Kesä 2016 14:00
Kirjoittaja mami
Meillä on 18v 10kk ikäinen kissavanhus. Reilun viimeisen 6kk aikana kissa on laihtunut paljon,vatsa on kuopalla ja selkäranka ja kylkiluut tuntuvat selvästi, kissa myös oksentelee silloin tällöin kirkasta "vettä". Mietin kissan iän vuoksi että voisiko nämä oireet liittyä esim. maksatulehdukseen tmv.? Madotettu on säännöllisesti ja on leikattu sisäkissa. normaali painossaan kissa on ollut n.3.4kg ja nyt painaa 2.9kg. Myös kissan liikkuminen on muuttunut jäykemmäksi, mikä nyt varmaan johtuu ihan vanhenemisesta, mutta nämä muut oireet ovat alkaneet huolestuttaa. Mietinnässä on että pyytääkkö eläinlääkäri kotiin laittamaan kisu ikiuneen. Ei tekisi mieli vanhaa kissaa tressata ell. reissulla,meillä kun on sinne reilusti ajomatkaa. Tahtoisin vain kuulla mielipiteen että kannatteeko tätä tilannetta enään pitkittää, päätös on kuitenkin raskas ja vaikea,mutten tahtoisi kissan kärsivänkään.

Re: Vanha kissa.

ViestiLähetetty: 17 Kesä 2016 15:23
Kirjoittaja sahrami
Kuulostaa siltä että kissa ei voi hyvin, joten kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Vanhan kissa kohdalla eutanasia voi olla kissan kannalta paras vaihtoehto, mutta siitä on parempi keskustella kissan nähneen eläinlääkärin kanssa.