Mainoksia

Löytökissan hesimadot?

Löytökissan hesimadot?

ViestiKirjoittaja ranekisu » 11 Tammi 2009 14:17

Eli kysyisin että, kun löytökissallani on ainakin noita heisimatoja (tulee jaokepätkiä takapäästä ulos ja ne "liikkuvat") ja mahdollisesti muitakin matoja, niin kumpi olisi parempi valinta matolääkkeeksi, tuo droncit vai drontal ?

Axilurilla olen jo kahdesti madottanut, mutta aina tulee jaokepätkää ulos, kisun maha on todella iso ja pöhöttynyt, on lihasköyhä, laiha ja heikko voimainen, noin 6kk ikäinen. On saanut myös kahdesti jo strongholdin väiveisiin ja niitä en ainakaan ole sittemmin löytänyt, tosin seurailen asiaa..

Ruokahalu on aivan pohjaton, kannattaako/pitääkö ruoka-annoksia pienentää madotuksen ajaksi, ettei mahdollisest heikennä matolääkkeen tehoa ?

Tehoaako tuo drontal tai droncit, siihen johonkin heisimadoista, ehkä aiheutuvaan ekinokokkoosiin ?

Voiko tuolla mahdollisesti olla myös leveääheisimatoa, kun tässä on järvet kahden puolin asutusaluetta ja kalastajat levittävät noita kalanraatojaan ympäri rantoja ja on näin ollen mahdollisesti on henkensä pitimekseen syönyt myös kalanraatoja ?

Millätavalla nuo heisimadot lisääntyvät kissan elimistön sisäpuolella (vai lisääntyvätkö?), kun jostain luin, että heisimato tarvitsee täydelliseen elinkierron kehitysvaiheeksi väli-isäntäeläimen??

Kuinka todennäköistä on , että madot tarttuisivat itseeni ? , pesen kyllä ahkerasti käsiä, mutta eihän ilmassa leijuvilta munilta voi oikein mitenkään suojautua,
kissan makuualustaa olen myös usein pessyt ja hiekkoja vaihdellut, sekä huonetiloja imuroinut, entä tarttuvatko heisimadot helposti kissasta toiseen ?, väiveisiin sain kuurin molemmille kissoille..

Olisin vastauksista erittäin kiitollinen:)
ranekisu
 
Viestit: 4
Liittynyt: 11 Tammi 2009 13:53

Re: Löytökissan hesimadot?

ViestiKirjoittaja tuijas » 11 Tammi 2009 19:26

Leveä heisimato ei ole kovin yleinen kissan oma heisimato on yleisempi. Molemmat matolääkkeet käyvät hyvin. En olisi huolissani siitä että loiset tarttuisivat ihmiseen, se on todella harvinaista. Leveä heisimatokin tarvitsee tähän koko elinkiertonsa. Eli ei todennäköistä. Matolääke vaikuttaa vaikka kissa söisi samalla ruokaa. Huolehdi siitä ettei kissa oksenna lääkettä pois. Anna kissan syödä niin paljon kuin haluaa, jotta kuntoutuisi, se on jo päässyt huonoon kuntoon ilmeisesti loisten takia.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Löytökissan hesimadot?

ViestiKirjoittaja ranekisu » 11 Tammi 2009 21:44

Ok, kiitoksia vastauksista:)
Minäpä lisään sitten ruoka-annoksien kokoa, olen antanut tähän mennessä pieniä annoksia pitkin päivää, kun näyttää siltä, ettei tajua milloin syöminen tulisi lopettaa ja olen pelännyt että syö pian itsensä hengiltä, kun söisi siis siltä istumalta vaikka purkillisen ruokaa kerralla, niin eihän sellaista määrää voi pienen kissan maha edes vetää..? oksennellut ei ole, joten ei ainakaan sitä kautta ole madotus voinut mennä hukkaan, vatsa on myös nyttemmin alkanut toimia ja on nyt pari viikkoa ulosteet olleet normin näköisiä ja hajuisia, sitä ennen kakka oli löysähköä ja haisi aivan järkyttävälle.. Ostan seuraavaksi sitten tuota drontalia madotukseen.
ranekisu
 
Viestit: 4
Liittynyt: 11 Tammi 2009 13:53


Paluu Kissan terveydenhoito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa