Mainoksia

kissani laihtuminen

kissani laihtuminen

ViestiKirjoittaja miku07 » 04 Helmi 2009 13:01

Kissani oli vielä ainakin joulun aikaan tuttujeni mielestä "isokokoinen", mutta eilen kun näin näitä samoja tuttuja uudestaan niin ne sano että kissani on todella paljon laihtunut.. Hän on vähän reilun vuoden ikäinen ja todella villi ja menevä tapaus, eli leikkii yhtä paljo kuin ennenkin, ja saman verran olen antanut ruokaakin kuin ennen. Kun annan kissalleni ruokaa, se ei heti syö sitä kuin vähäsen, mutta myöhemmin syö loputki..Mistähän tämä voisi johtua ja olisiko tarpeellista käydä eläinlääkärissä?

Kissani joutuu aika paljon olemaan kotona yksin pitkien työpäivieni takia. Kotoa lähtiessäni se aina tulee ovelle asti melkeempä murjottamaan kun lähden, ja sittenku pääsen kotia se jo huutaa ovella ennenku olen ees avannut ulko-oven, ja on todella huomionkipeä.

Toivottavasti joku viisaampi osaa vastata tähän, niin osaa toimii ajallaan jos jotai pitää tehä..

Annoin kissalleni keskiviikkona matolääkkeen, ilmeisesti se nieli kuitenki osan, vaikka osan se sylkikin poissa. Mitään ei ole ainakaan tähän päivään mennessä tullut ulos.. onkohan niitä matoja sitte ollenkaan, ja mistähän se laihtuminen voisi johtua??
Viimeksi muokannut miku07 päivämäärä 07 Helmi 2009 15:51, muokattu yhteensä 1 kerran
miku07
 
Viestit: 2
Liittynyt: 04 Helmi 2009 12:00
Paikkakunta: Oulu

Re: kissani laihtuminen

ViestiKirjoittaja viirutassu » 04 Helmi 2009 15:43

en osaa oikein vastata tuohon juttuun,mutta kissa tarvitsee paljon huomiota ja tekemistä joka päivä.mun kissalla on ollut myös samankaltanen juttu;ku sille antoi ruoka niin se vähän maistoi ja lähti muualle,mutta myöhemmin ku oli rauhallisempaa se palas syömään tyytyväisenä.tais olla ruokarauhasta kysymys siinä...
viirutassu
 
Viestit: 22
Liittynyt: 13 Tammi 2009 21:22
Paikkakunta: suomi


Paluu Kissan terveydenhoito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa