Sivu 1/1

Apaattinen koiranpentu

ViestiLähetetty: 01 Helmi 2009 22:57
Kirjoittaja 8512002
Minulla on urospuolinen labradorinnoutajan pentu. Pennun ikä on noin 7 kuukautta. Ongelmana on se, että pentu tuntuu olevan apaattinen. Se on ollut sitä jo ihan pennusta asti. Kun kutsumme pentua, pentu ei reagoi kutsuhuutoihin. Pentu kyllä tuntee nimensä, koska se välillä reagoi, kun sitä kutsutaan. Olipa kutsuja kuka tahansa perheenjäsen, pentu reagoi samanlailla. Pentu tulee kyllä silloin luokse, kun rapistelee jotakin syötäväksi kelpaavaa. Pentu tuntuu hakeutuvan aina vain sellaisiin paikkoihin, jossa ei ole ihmisiä ja, jossa se saa olla rauhassa. Pentu ei ole myöskään lainkaan kiinnostunut kotiväen tullessa kotiin, mutta kun tulee vieraita se on innokas menemään heitä vastaan. Koira on ulkona sitten aivan toinen koira. Se on ilonen, energinen ja sellainen, kuin normaalin pennun kuuluisi olla.

Lapset eivät kiusaa pentua, joten en usko että se olisi kiusaamisesta kiinni ( Lapset ovat 17, 16 ja 11 - vuotiaita). Pentu saa meiltä rakkautta ja hellyyttä, mutta pentu ei anna vastarakkautta. Ruoka kyllä kelpaa vallan hyvin, ruokavalio on kasvattajan suosittelemaa koiranruokaa. Leikkimisestä pentu myös ei ole lainkaan kiinnostunut sisätiloissa, se jaksaa vain leikkiä noin kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen se hakeutuu taas jonnekin nurkkaan. Aktiivisena saa vain pidettynä annettua sille jotain oikeita (ei nahkaluita) luita kaluttavaksi. Koira saa tarpeeksi liikuntaa. Käymme päivittäin metsässä, pidemmällä lenkillä ja kahdella lyhyemmällä lenkillä. Koira on kiinnostunut ympäristöstään todella paljon ja on aktiivinen. Kotiin tultaessa aktiivisuus loppuu, kuin seinään.

Ensin luulimme, että pentu haluaa vain nukkua, koska pennuthan tarvitsevat paljon unta. Tätä on nyt kuitenkin jo jatkunut niin kauan, kuin pentu on ollut perheessä. Hampaatkin ovat vaihtuneet normaalisti, joten apaattisuus ei johdu niistäkään. Paino on normaali ja muitakaan sairauksia ei tiettävästi ole.

Voitko auttaa?

Re: Apaattinen koiranpentu

ViestiLähetetty: 02 Helmi 2009 10:15
Kirjoittaja tuijas
Ihan tuli heti mieleeni juuri tuo, että pentu tarvitsee runsaasti unta ja sen vuoksi omaa rauhaa. Vaikea sanoa näin näkemättä tilannetta, onko pennun apaattisuus normaalia vai ei koska luonne-erot eri koirien välillä ovat huomattavia. Onko koirasi normaalikokoinen verrattuna sisaruksiinsa? Jotenkin tuntuisi siltä, että jos koira leikkii ulkona ollessaan normaalisti ja osoittaa kiinnostusta vieraisiin ihmisiin normaalisti, ei pentu olisikaan mitenkään sairas. Koirat osoittavat hellyyttä eri tavoilla, toiset vähemmän. Mutta jos olette huolissanne, ainahan voitte varata ajan eläinlääkärin suorittamaan terveystarkastukseen.