Mainoksia

Suuren koirarodun pennun liikunta

Suuren koirarodun pennun liikunta

ViestiKirjoittaja Sari » 06 Kesä 2008 12:54

Hei, minulla on 4,5kk amerikanakita uros pentu. Kysyisin pentuliikunnan tarpeesta/maksimista? Eli kuinka paljon pennun kanssa voi kävellä (min/matka)?
Asuntomme on kahdessa tasossa ja portaat arkarruttavat minua. Olen laittanut portaisiin liukuesteet ja kantanut koiran alas,
mutta nyt pennun paino tulee vastaan omalta osaltani (23 kg). Kuinka paljon haittaa on portaista laskutuminen/nouseminen tälle rodulle?
Haaveilemme näyttely- ja jalostusurasta, joten nuo lonkkien ja polvien/luuston rasittaminen askarruttaa tässä vaiheessa.
Minulla ei aiemmin ole ollut suurirotuista koiraa, niin en ole oikein vaveutunut "varomaan" tai ottamaan huomioon ensimmäisen elinvuoden aikana.
Onko olemassa joitain "nyrkkisääntöjä" näin asioiden osalta, jotka olisi otettava huomioon?

Tällä hetkellä lenkit muodustuvat pienistä pyrähdyksistä korttelin ympäri kerran(kaksi) päivässä, "tarvekäynnit" kodin lähellä, mutta muuten vietämme aikaa pihallamme leikkien ja vain "ollaan". Vauhti määräytyy ihan pennun mukaan, emme siis juokse, enkä juoksuta, joten joskus se korttelin ympäri käveleminen kestää tunninkin ;-)
Sari
 
Viestit: 1
Liittynyt: 06 Kesä 2008 11:40

Re: Suuren koirarodun pennun liikunta

ViestiKirjoittaja kultakutrinen » 08 Kesä 2008 14:09

Heips!
Meillä oli irlannin setterin narttu-pentu.
Sen liikutuksessa olimme myös huoilssamme lonkista.
Siksi teimme sille "lihastreeniä" hiljalleen. Sellaista leikkimielistä juoksentelua pennun kanssa, pientä mäkeä ylös ja alas. Aloitimme jo 2 kkk iässä, koska sisällä oli hankala leikkiä. Se oli siis meidän leikkiä, pennun ehdoilla.
Pahin ongelman aiheuttaja lonkissa on mahdolliset kaatumiset tms. loukkaantumiset esim. pentuiässä ja se voi aiheuttaa lonkilel jotain, olen kuulul sanottavan.
Varovaista hypyttämistä (meillä vältettiin itse hyppyyttämäst'ä, mutta koira hyppeli itse), lyhyitä juoksupyrähdyksiä ja äkkijarrutuksia, joissa koira joutuu käyttämään takajalkojen lihaksia: kiihdytyas hidastus ym ym. Leikkimistä irti tai hihnassa.
Hyvät lihakset suojaavat ja ennaltaehkäisevät lonkkavikoja.

Liikutuksessa kannattaa seurata pentua. Jos se meinaa väsyä niin, on liikaa liikuntaa, jossei se väsy vaan haluaa juosta, niin miksi varoa?
Kyllä koira yleensä tietää :)

Meidän pennun kanssa mentiin 3-4 kk iässä jotain 3 km matkaa enimmillään, penun jaksamisen mukaan. Lenkin pituus vaihteli päivittäin. PItkää lenkkiä ei kannata tehdä läheskään päivittäin.
kultakutrinen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 05 Maalis 2008 13:57


Paluu Koiranpennut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa