Mainoksia

Uroksen kastrointi

Uroksen kastrointi

ViestiKirjoittaja Maarianne » 26 Touko 2009 14:46

Uroskoirani lähenee kolmea vuotta ja on vasta nyt alkanut ärhentelemään toisille uroksille, välillä suorastaan pelottavan raivokkaasti. Viikonloppuna säikähdin kahteen otteeseen ystäväni luona kun ukkeli sai rähäkän aikaseksi tyttökoiran kanssa. Ensimmäisellä kerralla vahtasivat vauvanruokapurkkia ja toisella kerralla olivat vastaanottamassa kotiin tulijaa, aiemmin näinä melkeen kolmena vuotena tuollaista ei ole koskaan ollut ja tekemisissä ollaan viikottain.

Lisäksi poika on extrakiinnostunut vieraista koirista koulutuksesta huolimatta, tätä olen onnistunut vähentämään hiukkasen. Mutta ongelmana on myös vielä rajaton kiinnostunut hajuihin, lenkillä etenemisvauhti on etana-luokkaa - lievästi sanottuna. Ymmärrän kyllä että koiran pitää saada haistella ja niin toimitaankin. Mutta pidemmällä ja nopeammalla lenkillä emäntä on se joka vetää ja koira erittäin nihkeästi tulee perässä. Vapaana metsälenkillä mitään tällaista ongelmaa ei ole, ukko juoksee tyytyväisenä, välillä edellä ja välillä peränpitäjänä. Näin kaupunkiasujana vain se ei ole jatkuvasti mahdollista.

Olenkin miettinyt kastraatiota yhtenä vaihtoehtona helpottamaan elämää. Pentuja ei ole tarkoitus teettää, koirallani on diagnosoitu epilepsia. Mitäpä olette mieltä, olisiko toimenpiteestä hyötyä? Vielä näinkin "vanhalle" koiralle?
Maarianne
 
Viestit: 4
Liittynyt: 15 Joulu 2008 12:36

Re: Uroksen kastrointi

ViestiKirjoittaja tuijas » 27 Touko 2009 07:43

Koiranne ei ole vanha vielä. Tähän hajujen perään menoon kastrointi auttaa yleensä, mutta opittuihin juttuihin, kuten ärhentelyyn, vaikutus on melko yksilöllinen. Kastrointi yksinään ei auta kaikissa tapauksissa.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Koiran lisääntyminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron