Eläinlääkäri.fi

Jos emän sukusiitosprosentti on niinkin hurja kuin melkein 30 %:a, ja isän on normirajoissa eli reippaasti alle 6, niin pentujen sukusiitosprosentiksi tuli aika alhainen. Mutta eikö emä jo itsessään ole aika huono jalostuskoiraksi korkean sukusiitosprosentin takia? Eíkö tällöin ole mahdollista että tämä aiheuttaa pennuille suuren riskin saada ns perinnöllisiä sairauksia?

Perinnölliset sairaudet lisääntyvät mikäli sukusiitos kasvaa eli jalostukseen kannattaa valita ne yksilöt, joiden sukusiitosprosentti on alhainen. Joissain roduissa on sukusiitosprosentti kovin korkea, mikä on valitettava juttu.

Haluan kyseenalaistaa tuo edellisen vastauksen.

On varmaan totta että koko populaation kannalta ajateltuna jalostukseen kannattaisi käyttää yksilöitä joiden sukusiitosprosentti ei ole korkea. Mutta vielä tärkeämpää olisi huolehtia siitä ettei syntyvien pentujen sukusiitosprosentti olisi liian korkea. (Eli ei saa yhdistää liian läheistä sukua olevia yksilöitä) Mutta tekeekö vanhemman korkea sukusiitosprosentti syntyvästä pennusta sairasta? Mikäli vanhemmat eivät ole keskenään läheistä sukua, ei niiden omalla sukusiitosprosentilla ole mitään tekemistä pennun sairastumisen kanssa. Voihan vanhemmilla olla paljonkin peittyvästi periytyvien sairauksien geenejä, mutta mitä kaukaisempaa sukua ne keskenään ovat, sitä pienempi todennäköisyys on että niillä sattuisi olemaan juuri samojen sairauksien geenejä. Ja jotta pentu sairastuisi, sen tulisi saada nimenomaan juuri saman sairauden geeni molemmilta vanhemmilta.

Sen sijaan jos on kyse jostakin pienestä rodusta, jossa yksilömäärä on vähäinen, on aivan totta että saman rodun sisältä voi olla jopa mahdotonta löytää kumppania joka ei olisi liian läheistä sukua.