Sivu 1/1

Jalka naksuu

ViestiLähetetty: 20 Helmi 2011 11:58
Kirjoittaja Steba
Minulla on n. 7kk:n ikäinen nuori koira, jonka ilmeisesti takajalka/-jalat on alkanut naksumaan. En siis ole täysin vielä paikallistanut naksumisen lähdettä, mutta lähes varma olen siitä että naksuminen kuuluu takajaloista.

Koiraa naksuminen ei vaivaa mitenkään. Liikkuu todella paljon ja ihan normaalisti. Irti ollessaan ravaa tai laukkaa, ja mielestäni kaikki liikkeet ovat täysin puhtaita. Hihnassa ollessaan taas joko ravaa tai kävelee muuten normaalisti. Oma vauhti ei ihan riitä siihen että koira ravaisi koko lenkin ajan ;)

Ikinä koira ei ole metriäkään ontunut, vaikka olisi juossut koko päivän, eikä levon jälkeen ole mitenkään erityisen jäykkä.

Voisiko tämä naksuminen johtua koira kasvamisesta? Sillä tuntui kasvu pysähtyvän n. kuukausi sitten, mutta nyt kuitenkin viimeisen kuukauden aikana on kasvanut n. 3-4cm.

Koiralla ilmeni myös muutama kuukausi sitten jalkojen naksumista, mutta nyt on mennyt pari kuukautta täysin ilman minkäänlaista naksumista. Silloin ajattelin että se johtui koiran kasvusta, sillä juuri niihin aikoihin koira kasvoi ihan hirvittävää vauhtia.

Re: Jalka naksuu

ViestiLähetetty: 23 Helmi 2011 20:03
Kirjoittaja sophy