Sivu 1/1

Ksylitolimyrkytys

ViestiLähetetty: 04 Joulu 2011 20:08
Kirjoittaja Nooa
Hei!

Vuoden ikäinen koirani oli eilen yksin ollessaan päässyt käsiksi purkkapussiin. Koira vaikutti ihan hyväkuntoiselta eilen, mutta yrititimme kuitenkin suolan avulla oksennuttaa, ei onnistunut. Tämän jälkeen koira sai sokeria, koska ksylitolimyrkytys laskee koiran verensokeria. Tänään koira oksenteli ensin valkoista limaa ja nyt tuli valkoista vaahtoa. Ulkona koira oli reipas, mutta kotona tavallista rauhallisempi.

Kenelläkän vastaavia kokemuksia, onko koirani sittenkin saanut myrkytyksen? Purkan syömisestä on nyt kulunut kuitenkin melkein 22 tuntia.

Re: Ksylitolimyrkytys

ViestiLähetetty: 04 Joulu 2011 21:53
Kirjoittaja sahrami
Koirien välillä on yksilöllistä eroa siinä, miten paljon niiden tarvitsee saada ksylitolia jotta oireita ilmenee, ja kuinka voimakkaita oireet ovat. Oksentelu ja rauhallisuus tai selkeämpi tajunnan tason aleneminen ovat ksylitolimyrkytyksen oireita. Olette toimineet aivan oikein antaessanne koiralle sokeria. Muutenkin nyt täytyy huolehtia siitä, että se syö ja juo, ja että ruoka todellakin pääsee imeytymään. (Jos se oksentaa kaiken pois, ei syömisestä ole apua) Lisäksi olisi hyvä varmuuden vuoksi tarkistuttaa maksa-arvot eläinlääkärillä, koska ksylitolimyrkytys aiheuttaa usein maksan vajaatoimintaa. Eläinlääkäri voi myös tarvittaessa antaa glukoosia (sokeria) ja nesteitä suonensisäisesti, mikäli koiran vointi huononee tai ei lähde kohenemaan.