Mainoksia

Koiran takatassun lihasrevähdys?

Koiran takatassun lihasrevähdys?

ViestiKirjoittaja lucanne » 17 Tammi 2012 13:24

Hei,
minulla on lihava bichon havanais joka on "ottotyttö" ja laihdutuskuurilla. Lihotettu edellisessä kodissa ja olen saanut painoa jo vähän pois mutta vielä on töitä.

Mutta asiani koskee sellaista tapaturmaa, että olin ulkona hauvani kanssa ja hän tykkää juosta pallon ym. perässä. Heitin noin 10 metrin päähän hevoskastanjan ja hän lähti sitä tavoittelemaan juosten. Juuri kun hän oli kastanjan kohdalla (hiekkainen ulkoilutie) hän nosti vasemman takatassun irti maasta ja sen jälkeen ei sillä halunnut "varata" ollenkaan.
Kannoin tytön kotiin ja pesin tassun ja leikkasin anturoiden välistä karvaa pois nähdäkseni paremmin jos siellä on jotain anturan välissä. Tutkin myös suurennuslasilla. Ei mitään. Eikä tyttö arista ollenkaan sieltä.

Kun tämä sattui niin tyttö ei vinkaissut tai millään tapaa kertonut sattumisesta silloin eikä myöhemmin. Hän antaa koskea tassuun ja olen sitä jopa hieronutkin mutta hän ei sitä aristele. Ei vaan astu sillä kuin ulkona jos juoksee käyttäen molempia takatassujaan.

Muuten voi hyvin, on iloinen, syö, juo ja nukkuu mutta ei selvästikään paljon halua liikkua kotona.
Otin yhteyttä eläinlääkäriasemalle ja siellä epäilivät, että olisi kyseessä lihasrevähdys.

Nyt toivoisinkin vastausta, että kuinka kauan voi kestää lihasrevähdyksen paraneminen ja mitä kotihoitona tehdä?
Sanoivat eläinlääkärissä, että täytyisi pitää levossa pari viikkoa. Silläkö se paranee?
Tapahtumasta on nyt noin 3 viikkoa ja tyttö haluaa nukkua sängyssäni mutta ei pääse sinne itse. Mutta alas tulee itse ja edelleen aristaa tassua eikä käytä sitä normaalisti. Sängystä alas tullessaan tai muutenkin, ei yhtään valita tai inahda ja antaa hieroa tassua.

Mitä minun olisi tehtävä? Minulla ei ole varaa maksaa isoja eläinlääkärikuluja juuri nyt tässä elämäni tilanteessa mutta haluaisin tytön kuntoon, tavalla tai toisella.

Isot lämpimät kiitokset vastauksesta etukäteen.
Täältä saa ihania, syötäviä, valokuviksi tehtyjä täytekakkujen päällisiä. Tosi nopea toimitus. Itsevalitulla kuvalla. www.valokuvakakkuun.fiKuva
-lucanne-
lucanne
 
Viestit: 26
Liittynyt: 08 Heinä 2008 15:41
Paikkakunta: Heinola

Re: Koiran takatassun lihasrevähdys?

ViestiKirjoittaja sahrami » 18 Tammi 2012 14:31

Lihasrevähdyksen hoito todellakin on lepo, joka kestää vähintään 3 viikkoa. Jos koira pääsee rasittamaan lihasta tänä aikana (esim. juoksee ulkona tai hyppii), vaadittava aika pitenee. Ulkona juokseminen ei tässä tapauksessa kerro siitä että jalka olisi vielä välttämättä kunnossa, koira vaan on liian innostunut jotta se huomioisi jalan kipua.
sahrami
 
Viestit: 291
Liittynyt: 16 Joulu 2009 16:40

Re: Koiran takatassun lihasrevähdys?

ViestiKirjoittaja Spitz » 07 Huhti 2012 07:16

Toivottavasti koira on jo ok, kun viestin kirjoittamisesta on jo muutama kuukausi. :) Revähdykset voivat viedä todella kauan parantua. Omalla koiralla vei yhteensä 2kk. Tosin siinä välissä pääsi "repimään" jalkansa uudestaan ja lihas tulehtui, jolloin tarvitsi tulehduskipulääkkeet.

Perushoito on lepo ja lyhyet remmilenkit. Vaikka jalka näyttäisikin jo hyvältä, ei saa heti päästää juoksemaan vapaana, sillä revähdys voi uusia. Kuten meillä siis kävi... Jos ei ala mennä ohi, kannattaa käyttää eläinlääkärillä, sillä revähtänyt lihas saattaa tulehtua. Venähdys yleensä paranee viikossa-parissa, revähdys vie huomattavasti kauemmin.
Spitz
 
Viestit: 2
Liittynyt: 07 Huhti 2012 07:04


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa