Sivu 1/1

Ihottuma

ViestiLähetetty: 30 Marras 2008 15:08
Kirjoittaja sartsic
Koirallani on ollut nyt vuoden päivät outo ihottuma jota paikallinen eläinlääkäri ei saa kuriin. Ihottuma alkoi suunnilleen samoihin aikoihin kun käytin koiraani ultratutkimuksessa valeraskauden takia. Tällöin pikku koiraltani ajeltiin mahan aluskarvat pois. Koirasta otettu raapenäytteet mutta niissä ei ole eläinlääkärin mukaan mitään poikkeavaa.

Ihottuma alkoi juuri mahasta. Ensin mahaan tuli punaisia pilkkuja jotka muuttuivat keltaisiksi märkivän näköisiksi läiskiksi jotka kuoriutuivat karvoineen pois ruskeina "arpina". Tätä on jatkunut koko ajan. Penisiliiniä ja antibiottia on syöty viisi kuuria. Aina kuurin jälkeen iho näyttää hyvältä pari viikkoa mutta ihottuma palaa takaisin. Korvatippa kuuriakin on kokeiltu ihottuma alueelle. Ei auta.

Tällä hetkellä ihottuma on siirtynyt koirani selkään ja kylkiin. Ihottuma alueet on halkaisialtaan noin 5cm ja niistä on lähtenyt karva kokonaan pois ja iho näyttää tummemmalta kuin muualla. Uutta karvaa näyttää kasvavan alueille. Ihottuma alueen reunoille tulee ruskeaa rasvan hajuista karvoineen irtoavaa kuollutta nahkaa. Koko koira haisee rasvaiselle. En pese koiraani usein, että ainakaan pesuaineet eivät voi aiheuttaa ihottumaa. Likainenkaan koira ei ole. Käytän pesussa eläinkaupan suosittelemaa menthol pitoista shampoota. Mikä mahtaa olla ihottuman aiheuttaja ja mistä saisin apua? Koirani rapsuttaa ihottuma alueitaan vain vähän ( ei taida saada raavittua), mutta joskus ihottuma-alueeen reunat ovat aivan veriset rapsutuksesta.

Re: Ihottuma

ViestiLähetetty: 03 Joulu 2008 21:43
Kirjoittaja tuijas
Onko koirasi saanut loishäätöä, apteekista voit kysyä reseptivapaita valmisteita esim. frontline paikallisvaleluliuos. Ihotulehdustapauksissa tulisi antibioottikuurien olla pitkiä. Apteekista saatavat desinfioivat shampoot ovat hyviä, 2 kertaa viikossa 2 kk ajan esim. vetriderm.