Sivu 1/1

Nisätulehdus vai sittenkin kasvain?

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2013 14:04
Kirjoittaja Nevena
11 vuotiaalla nartulla todettiin juoksujen loppupuolella kohtutulehdus, lääkkeinä antibiotti ja hormoni-pistokset. Samaan aikaan oikealle puolelle, toiseksiviimeiseen nisään ilmaantui irtonaisen oloinen pitkulainen patti 1,5 x 3cm, eunoissa pieniä muhkuroita. Lypsäessä herui heikonlaisesti kirkasta, hieman ruskeaa nestettä. Hoitava ell mielipide oli, että kyseessä alkava nisätulehdus, pitäisi samalla antibiootilla mennä ohi. Kohdun kontrolli-ultraan mennessä patti ei ollut kadonnut. Patin takia jatkettiin antibiotti-kuuria isommalla annoksella, lisäksi hautominen ja lypsäminen. Nämäkään eivät ole auttaneet. Koira vaikuttaa vaisulta, patti on nyt kovin kipeä, ei kuitenkaan kasvanut. Koiralla on kolme pientä nisäkasvaimen alkua, joista yksi oli juuri tuon patin kohdalla, ja nyt se on kadonnut. Hoitava ell oli sitä mieltä, että kyseessä ei voi olla kasvaimen leviäminen. Itse tässä nyt mietin, että voisiko sittenkin kyseessä olla kasvain?

Re: Nisätulehdus vai sittenkin kasvain?

ViestiLähetetty: 25 Maalis 2013 19:02
Kirjoittaja janette
Kirjoitan nyt tähän kun aihe on sama.

Minun juuri 6 vuotta täyttäneelle chihuahua-nartulle lähes jokaisen nisän kohdalle ilmestynyt rypälemäistä kovaa muodostumaa ihon alle. Koira vaikuttaa vaisulta ja makailee enimmäkseen omassa pedissään surkean näköisenä. Nostaessa saattaa inahtaa ja tunnen että käsiini jää samalla tahmeahkoa eritettä, mutta sitä ei kuitenkaan tule niin paljoa että näkyisi mitään.

Onkohan tässä nisätulehduksen mahdollisuus vai pelätäänkö pahinta, että koko vatsan alue on kasvaimia täynnä? Ovat ilmestyneet todella nopeasti ja huomaamatta.

Huomenna soitan eläinlääkärille, mutta olisi mukava kuulla kokemuksia tai jos jollakin olisi jotain tietoa.

Toivon Nevena sinun koirallesi parasta!

Re: Nisätulehdus vai sittenkin kasvain?

ViestiLähetetty: 24 Marras 2013 22:09
Kirjoittaja Gyy
Mitä tuo chihun tapaus lopulta oli? Meillä ihan vastaavat merkit nyt. Lääkäri sanoi että valeraskaus, mutta koiran masu näyttää todella pahalta. Täytynee mennä uudelleen lääkäriin :/