Sivu 1/1

pentu ripuloi ilta- ja yöaikaan

ViestiLähetetty: 12 Maalis 2013 14:17
Kirjoittaja robin89
Minulla on 5kk vanha ja n. 25 kg painava pentu. Pentu on nyt ripuloinut vesiripulia viidettä päivää. Maha on kuralla lähinnä ilta ja yöaikaan, mutta päivisinkin se on löysähköä (kuitenkin selkeästi "pökäleitä"). Ulosteessa ei ole verta ja pentu voi muuten hyvin, syö, juo ja touhuaa. Välillä uloste saattaa olla limaista, kun maha alkaa tulla tyhjäksi eli pentu on jo ulostanut koko mahan sisällön. Oksentelua ei ole ollut. Pennun maha on ollut aiemminkin muutaman kerran useita päiviä löysällä, mutta palautunut sitten ja ollut useammankin viikon hyvä, jopa välillä hieman kova. Koira syö hyvälaatuista isolle pennulle tarkoitettua kuivaruokaa, eikä ruokintaa ole vaihdettu. Lisäksi se saa pari kertaa viikossa nahkaluita, mutta en ole havainnut niillä yhteyttä koiran ripulointiin. Olen kokeillut tehobakt pet ja Canicur lisiä, mutta tällä kertaa niistä kummastakaan ei ollut apua. Mistähän tällainen voisi johtua ja miten sitä voisi hoitaa, kun pentu ei kuitenkaan ole väsynyt, eikä syömisessä tai juomisessa ole ongelmia? Eläinlääkärille soittaessani minulle sanottiin, että seuraile, koska koira voi muuten hyvin.