Mainoksia

Koiran omituinen niska nytkähdys

Koiran omituinen niska nytkähdys

ViestiKirjoittaja huolimieli » 20 Tammi 2014 13:33

Koirani nukkuu sängyssä välillä vieressäni ja nyt olen kahtena yönä herännyt siihen, että koiran niska tekee välillä omituisia nytkähdyksiä vasemmalle. Ei tiheään vaan harvakseltaan, ehkä minuutin välein, ei edes säännöllisesti.
Sitä itseään kovasti väsyttäisi, mutta se herää niihin nykähdyksiin ja selkeästi ne on koiran mielestä epämiellyttäviä.

Tuntuu myös että se ei pysty pitämään päätään haluamassaan nojaamisasennossa vaan hätkähtää pystyyn ja vaihtaa koko ajan asentoa. Koira myös tuntui tosi kuumalta ja kirsu oli kuiva ja kuuma.
Aamuyöstä se oli ihan normaali, mutta olisi jatkanut uniaan kun piti nousta.
Päiväaikaan ei ole ollut ongelmia, en ole huomannut mitään ongelmia edes sen nukkuessa.

Koira on rodultaan bullmastiffi ja uros. Se syö normaalisti, tosin ollut aina nirso ja on muutenkin aika iloinen tapaus. Voisiko johtua esimerkiksi epilepsiasta? Entä voiko esimerkiksi kuume tai vilustuminen aiheuttaa tuollaista? Koiran nenä kyllä vuotaa, olen pistänyt sen pakkasen piikkiin. Ensimmäisenä tietysti rupesin pelkäämään jotain aivokasvainta tai vastaavaa :(
huolimieli
 
Viestit: 2
Liittynyt: 20 Tammi 2014 12:38

Re: Koiran omituinen niska nytkähdys

ViestiKirjoittaja sahrami » 20 Tammi 2014 16:58

Kannattaa varmuuden vuoksi käydä eläinlääkärissä, jos koira ei saa nukuttua vaivan takia.
sahrami
 
Viestit: 291
Liittynyt: 16 Joulu 2009 16:40

Re: Koiran omituinen niska nytkähdys

ViestiKirjoittaja huolimieli » 21 Tammi 2014 10:15

Asia taisi selvitä, koska nyt nukkui kuin tukki.
Putsasin korvat ja taisi vasen korva olla aika kutiseva ja tukossa. Reppanan refleksit kertoi unissaakin että sitä pitäisi rapsuttaa, mutta puoliunessa ei kai jaksanut nostaa tassuaan :) Vaikkei se kauheesti ole edes silloin rapsutellut kun on joskus ollut tulehdus. Mutta jos vielä uusiutuu, niin käytän sitä sitten lääkärissä.
huolimieli
 
Viestit: 2
Liittynyt: 20 Tammi 2014 12:38


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa