Mainoksia

koiran outo käytös ja vatsavaivat

koiran outo käytös ja vatsavaivat

ViestiKirjoittaja nallumama » 22 Helmi 2009 16:15

Mitä kannattaisi ryhtyä epäilemään/tutkimaan kun 2v portugalin vesikoiralla on ollut kerran kolmisen kuukautta sitten suolistotulehdus, johon antibiootteja. Tulehdus oireile verisenä löysänä ulosteena, pari keltaista vaahtoavaa oksennusta oli myös.
Edelleen koiran vatsa on toisinaan löysä ja ilmavaivoja usein. Oksentelua noin kerran viikossa, useimmiten keltaista vaahtoa. Nyt löysään ulosteeseen on liittynyt myös ulosteen päällä limaa ja ensimmäinen pieni verinen viiru ilmaantui taas näkyviin. Koiran käytös muuttui yllättäin siten, että se saattaa saada vapinakohtauksen, häntä jalkojen välissä, peräpää mataloituu ja koiraa haistelee ilmaa säikkynä tuijottaen ympärilleen kuin ei näkisikään kotiväkeään vaan etsisi jotain hädissää. Voisiko se olla merkki äkillisestä kivusta? Koira ei ole päästänyt kipuun viittaavia ääniä. Tällaista käytöstä on tapahtunut lähinnä ulkona muiden koirien kanssa peuhatessa, mielestämme koira ei ole kuitenkaan satuttanut leikissä itseään.
Koiran ruokahalussa on aina ollut runsas, mutta nyt se saattaa hetkellisesti kieltäytyä jopa harvinaisesta herkusta kuten kalkkunasiivusta. Varsinainen ruoka, nappula, raaka liha ja piimä tulee syödyksi aina hyvällä halulla ja lisääkin se tulee anelemaan. Samoin juominen on ok.
Menemme kyllä lääkärille, mutta huolestuttaa...
nallumama
 
Viestit: 1
Liittynyt: 22 Helmi 2009 15:55

Re: koiran outo käytös ja vatsavaivat

ViestiKirjoittaja Nor » 22 Helmi 2009 21:12

Koiralla voi valitettavasti olla jonkinkaltaisia epileptisiä kohtauksia, vaikka niihin ei sisältyisikään niitä perusoireita (kaatuminen, kouristelu etc.). Varmaksi en uskalla asioita vannoa, etenkään kun minulla ei ole (ainakaan vielä) eläinlääkinnällistä koulutusta.
Mikäli koiralla tuntuu yhä olevan jonkin sortin vatsavaivoja, se saattaa olla merkki ruoka-allergiasta. Oma koiramme oksenteli ja haisi kuin mätääntyvä, ja lääkärissä käytyämme asia selvisi: Vehnäallergia.
Mikäli koiran ruokahalu on pääosin kunnossa, ajoittainen herkuista kieltäytyminen voi johtua kipeästä/kouristelevasta mahasta.
Pienet veriviirut (kuten kokemuksesta tiedättekin) voivat olla merkki uudesta tulehduksesta, mutta mielestäni ruoka-aineallergiakin voi ärsyttää koiran suolistoa ja aiheuttaa lievää vuotoa.

Toivottavasti koirallanne ei ole suurempaa hätää ja tämänhetkisiin vaivoihin löydetään hoito. Tsemppiä ja jaksamista kaikille teille.
Nor
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11 Tammi 2009 19:09
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: koiran outo käytös ja vatsavaivat

ViestiKirjoittaja tuijas » 23 Helmi 2009 09:13

Pyydä eläinlääkäriä tarkastamaan käynnillä myös anaalirauhaset.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa