Mainoksia

Cushing? (koiran vaisuus)

Cushing? (koiran vaisuus)

ViestiKirjoittaja tessa2005 » 21 Elo 2009 09:20

Kyseessä steriloitu lk mäyräkoiranarttu, ikää 4vuotta.
Koira on jo pitemmän aikaa ollut vaisuhko.
Innostuu kyllä ruuasta ja lenkille lähdöstä, mutta tuntuu ettei kunto ole enää niin hyvä. Havaittavissa myös pientä etujalan ontumista silloin tällöin. Karva on ohentunut rinnan alta, tai oikeammin sitä ei siellä enää liiemmin ole, silmät kerää rähmää silmäkulmiin (aivan kuin rähmä ei itsekseen poistuisi, vaan pitää pyyhkäistä. Muuten vain rähmä kasvaa isommaksi silmässä).
Näyttää myös, että välillä koiran kyljet "paksuuntuu", eli koira näyttää lihavammalta, ja kohta voikin olla taas olla sutjakampi. (kuvittelenkohan vain..?). Vatsa ei kuitenkaan vaikuta pyöreämmältä. Virtsaa isoja lammikoita tai vaihtoehtoisesti lenkillä käydessä pieniä, ja usein. Veden kulutusta en osaa arvioida, mutta juo pari kertaa päivässä, tietysti ihan kelpo annoksen, mutta ei kuitenkaan ravaile kupilla.

Kilpirauhasarvot on testattu, ne oli ok. Nyt mietin Cushingin mahdollisuutta. Mitähän hintaluokkaa testi ja lääkitys on ja minkälainen ennuste?

Tuntuu että jotainhan tuossa on oltava "vialla" kun on tuollainen nahjus 4 vuotiaana. :/
Huomioitakoon, että koira on nyt ollut reilun kuukauden hypoallergisella ruokavaliolla ( Brit Care Salmon-nappulaa), mikä on ehkä aavistuksen lisännyt koiran aktiivisuutta. Karva ei kuitenkaan ainakaan vielä ole paksuuntunut.
tessa2005
 
Viestit: 10
Liittynyt: 11 Touko 2009 00:11

Re: Cushing? (koiran vaisuus)

ViestiKirjoittaja maria n » 04 Syys 2009 08:20

Kyseessä voi olla Cushing tai sitten ei. Cushingin taudin oireet ovat runsas juominen ja virtsaaminen, lisääntynyt ruokahalu, pullea vatsa, lihasheikkoutta, symmetrinen karvanlähtö jne. Tauti esiintyy yleensä hieman vanhemmilla koirilla, se on yleisempi nartuilla kuin uroksilla ja tietyt rodut (esim mäyräkoirat) ovat herkempiä sairastua siihen. Mikäli epäilet Cushingia suosittelen että otat yhteyttä hoitaneeseen eläinlääkäriiin ja keskustelet hänen kanssaan, hän pystyy myös antamaan hinta-arvion tutimuksista.
maria n
 
Viestit: 113
Liittynyt: 30 Tammi 2009 18:35

Re: Cushing? (koiran vaisuus)

ViestiKirjoittaja tessa2005 » 08 Marras 2009 20:46

Lisätään koiran oirelistaan vielä aivastelu. Selällään olo useimmiten laukaisee aivastelun. Mitähän näitten oireiden perusteella voisi lähteä hakemaan.. ? Allergiaa?
Voiko muuten ontuminen olla muunkin kuin raajavamman oire?
tessa2005
 
Viestit: 10
Liittynyt: 11 Touko 2009 00:11


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa

cron