Mainoksia

Narttukoiralla reikä nännin kohdalla tississä.

Narttukoiralla reikä nännin kohdalla tississä.

ViestiKirjoittaja Havanese » 14 Syys 2009 11:31

Ihmettelin kun meidän neiti rapsutteli takatassulla itseään ja myöhemmin näin että punainen näppy paistaa kyljessä. Kun rupesin tarkemmin katsomaan niin se olikin reikä keskellä tissiä nännissä.Se ei kuitenkaan vuotanut, putsailin sitä puhistusaineella mökillä ja nyt se on aivan hyvännäköinen,mutta nännin kohdalla on se reikä ja nänni tavallaan puuttuu. Olisiko voinut tökätä johonkin tai raapasta itseään?Mutta se ei ole ihan pieni reikä, nyt se on vielä auki ja kun katsoin sitä niin tuli hiukan siitä kirkasta nestettä. Mitä annatte neuvoiksi ja mitä olette mieltä?
Havanese
 
Viestit: 15
Liittynyt: 16 Kesä 2009 20:52

Re: Narttukoiralla reikä nännin kohdalla tississä.

ViestiKirjoittaja Johannas » 17 Syys 2009 09:33

Hei,

mikäli se punoittaa tai vaikuttaa kipeältä, kannattaa viedä koira eläinlääkäriin. Mahdollinen tulehdus voidaan sitten hoitaa. Joskus narttukoira nisät voivat kääntyä sisään päin; tällöin ne ovat herkempiät tulehtumaan. Kuvailemasi mukaan kuullostaa sen verran erikoiselta tapaukselta, että näkemättä koiraa en osaa sanoa, mistä olisi kyse.
Johannas
 
Viestit: 28
Liittynyt: 31 Maalis 2009 12:24

Re: Narttukoiralla reikä nännin kohdalla tississä.

ViestiKirjoittaja Havanese » 21 Syys 2009 09:04

...punastuu. Kyllä se on sisäänpäin kääntynyt nisä,tulipa jotain uutta opittua. Mutta pitääkö sitä saada nyt esiin sieltä(en ole siinä kyllä onnistunut) vai mitä kannattaa tehdä ? Huomasin viime viikolla kun tarkastelin sitä ja siitä tuli hiukan kirkasta nestettä, niin tarkastelin muitakin nisiä niin niistä tuli päivän pari kirkasta nestettä myöskin, mutta tämä yksi on kääntynyt sisäänpäin. Ja nyt nisä ei punoita ollenkaan. Juoksu pitäisi tulla nyt piakkoin, jos ei ole huomamattomasti jo ollut.
Havanese
 
Viestit: 15
Liittynyt: 16 Kesä 2009 20:52

Re: Narttukoiralla reikä nännin kohdalla tississä.

ViestiKirjoittaja tuijas » 21 Syys 2009 11:14

Koska nisä ei vaikuta kipeältä tai punoita voit seurata tilannetta. Voit pyytää eläinlääkärisi tarkistamaan nisät esimerkiksi rokotusten yhteydessä ja varata ajan aiemmin mikäli tilanne jotenkin muuttuu. Pienestä määrästä eritettä en olisi huolissani. Jos eritettä tulee runsaammin tai se on veristä, olkaa yhteydessä eläinlääkäriin.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa