Sivu 1/1

Kun 1 vuotias sairastaa ihotulehdusta.

ViestiLähetetty: 22 Marras 2009 21:21
Kirjoittaja millago
Kyseessä on 1 vuotias saksanpaimenkoira uros, joka on sairastanut ihotulehdusta jo kolmesti tänä vuonna, ja tosiaan ensimmäinen elinvuosi menossa.
Eläinlääkärillä käyty, ja antibiootti kuuri aina saatu päälle, noin 3 viikoa kestävä. Aluksi epäiltiin herkkyyttä merivedelle, yms uimiselle järvissä. Mutta nyt syksylläkin tulehdusta pukkaa päälle..
Ruokintana on ollut Cibaun fisch&rice, ja nyt takas Royal Canin germanshepherd ruokaan, mutta helpotusta ei ole näkyvissä.
Veri kokeisiin olemme menossa, mutta mikä tässä nyt saattaisi olla.
Pystyisikö kenties olla metioniinin puute ? Allergiaa ? Atopiaa ?

Re: Kun 1 vuotias sairastaa ihotulehdusta.

ViestiLähetetty: 23 Marras 2009 11:47
Kirjoittaja tuijas
Hyvä että olette varanneet ajan tutkimuksiin. Saksanpaimenkoirilla ja myös muilla roduilla esimerkiksi allergiat ovat valitettavan yleisiä. Joskus iho-oireilun taustalta voi löytyä myös ulkoloiset. Myös koiran ravinto vaikuttaa ihon kuntoon, hyvälaatuinen ruoka on tärkeää (josta olettekin huolehtineet). Toiset koirat tuntuvat kaipaavan rasvahappolisää ruokavalioonsa viacutan, nutrolin yms.