Mainoksia

Huolissaan!!

Huolissaan!!

ViestiKirjoittaja Tuomo77 » 07 Syys 2008 21:57

Hei! Koirani on ruvennut puremaan itseään lonkan kohdalta, molemmin puolin ja puree todella lujaa. puremisen jälkeen koira kulkee suu auki näyttäen siltä et jotain on juuttunut kurkkuun. ja hengitys on todella pahanhajuinen. Mikä voisi olla vikana ja voinko auttaa koiraa kotikonstein??
Tuomo77
 
Viestit: 1
Liittynyt: 07 Syys 2008 21:43

Re: Huolissaan!!

ViestiKirjoittaja tuijas » 08 Syys 2008 08:46

Hei, mikäli koira puree juuri lonkkien kohdalta, voi syynä olla esim. kivun tunne alueella. Kotona voi myös kokeilla antaa kipulääkettä esim. ketoriinia annoksella 1mg/kg. Ketoriinia ei voi kuitenkaan antaa kuin kerran päivässä eikä sitä voi antaa muutamaa vuorokautta pidempään. Tällä pureminen voi helpottua joksikin aikaa. Tilanne olisi jokatapauksessa syytä tutkia eläinlääkärillä. Mikäli iho on rikki/tulehtunut alueelta niin on myös syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Pahanhajuinen hengitys on yleensä yhteydessä hammasvaivoihin, kuten liiallisen hammaskiven aiheuttamaan ientulehdukseen. Tällöin hoito on hammaskiven poisto ja muu mahdollinen hammashoito. Pahanhajuista hengitystä voi aiheuttaa myös esimerkiksi anaalirauhasten täyttyminen. Anaalirauhaset sijaitsevat peräaukon molemmin puolin ja voivat häiritä koiraa mikäli eivät tyhjene itsestään. Tällöin anaalirauhaset voivat myös tulehtua, jolloin pahaa hajua voi tuntua myös koiran peräpäässä.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Huolissaan!!

ViestiKirjoittaja Karvakamu » 11 Syys 2008 21:35

Koiramme on jo melko iäkäs, eli pian 10 vuotta. Aina ollut melko terve, mutta nyt koiramme on saanut jonkin bakteerin aiheuttaman tulehduksen (lääkäri totesi verikokeesta). Oireina ovat olleet koiran ihon hilseily, rupeumat ja kutina. Saimme lääkäriltä mukaan antibioottikuurin ja joitakin muita tabletteja, mutta koiramme on hieman tempperamenttinen ja kuuri keskeytyi, kun lääkkeitä oli niin vaikea antaa. Voiko koiraa parantaa muulla tavoin, kuten leikkaamalla karvaa lyhyemmäksi, rappaamalla rupea pois, pesemällä ja hieromalla koiran ihoon rauhoittavaa öljyä? Tai voiko eläinlääkäri antaa lääkkeitä vaikka pistoksena?
Karvakamu
 
Viestit: 2
Liittynyt: 11 Syys 2008 21:13

Re: Huolissaan!!

ViestiKirjoittaja tuijas » 15 Syys 2008 10:15

Hei, kyllä lääkkeiden antaminen on hoidossa aivan olennaista, koska niitä on määrätty. Myös pistoksena annettavaa pitkävaikutteista antibioottia on saatavilla. Tällöin eläinlääkäri antaa hoidon. Hoito voi olla jonkin verran kalliimpi, ja tietysti eläinlääkäri päättää soveltuuko hoito juuri koirasi tapauksessa. On tärkeää selvittää myös nämä muut tabletit, esimerkiksi kortisonikuuria ei tule jättää kesken vaan lääkitys lopetetaan aina vähitellen. Eli myös hankalamman temperamentin omaavat lemmikit yleensä onnistutaan hoitamaan, mutta tärkeää on, että aina otetaan yhteyttä hoitaneeseen eläinlääkäriin. Tulehtuneeseen ihoon on myös reseptivapaina myytäviä lääkeshampoita (apteekeista, eläinlääkäriasemilta), joita voidaan käyttää hoidon tukena ja ennaltaehkäisyssä, mutta jotka eivät kuitenkaan korvaa eläinlääkärin määräämää hoitoa.

Tässä myös eläinlääkäri.fi -palvelusta lainaus: "Toisille lemmikeille tabletti on helppo antaa makupalan sisällä. Nirsompi lemmikki haistaa tabletin eikä suostu syömään makupalaa. Tällöin tabletti kannattaa voidella esim. margariinilla. Lemmikki nielee liukkaan tabletin helpommin ja se maistuu vähän paremmalta. Tällöin kuitenkin joudutaan työntämään tabletti mahdollisimman syvälle suuhun ja pitämään kuonoa kiinni. Lemmikin päätä voidaan samalla nostaa ylöspäin. Samalla kevyt silitys kaulalla nielun kohdalla voi aikaansaada nielemisreaktion. Edellä mainittu toimii useimmille lemmikeille. Monet omistajat ovat menestyksellisesti käyttäneet tabletin murskaamista ja sekoittamista pieneen määrään vettä. Tulee kuitenkin muistaa että tällöin tabletti maistuu vielä pahemmalta ja siitä voi mennä osa hukkaan, jos lemmikki sylkee lääkettä suusta ulos."
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Huolissaan!!

ViestiKirjoittaja Karvakamu » 08 Maalis 2010 23:14

Hei! Koirallani oli aiemmin paha ihottuma, joka saatiin antibiooteilla hoidettua. Nyt koiran korvat ovat alkaneet kutista. Koira rappaa ja ravistelee korviaan ja korvista tulee todella kaamelta haisevaa mönjää. Mikähän koiran korvissa mahtaa olla ja hoituukohan vaiva antibiooteilla? Todella ikävää kuunnell ja katsella kun toisella on huono olla ja korvat kutisevat lähes kokoajan. Mikä neuvoksi?
Karvakamu
 
Viestit: 2
Liittynyt: 11 Syys 2008 21:13


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron