Mainoksia

Sylkirauhasten turvotus ja pulauttelu

Sylkirauhasten turvotus ja pulauttelu

ViestiKirjoittaja teskolin » 19 Tammi 2010 14:09

2 vuotias Jackrusselinterrierimme on hengenhädässä.

Sairastelu alkoi kuukausi sitten, kun Bruno söi isoja naudanluita (pitäisi kieltää kaikilta koirilta) ja suoli meni tukkoon. Kävimme Espoon Eläinlääkäriasemalla, jonka ohjeiden mukaisesti Bruno olisi kuollut jo samana iltana - illalla menimme Yliopiston pieneläinklinikkaan Viikkiin, jossa Bruno pelastettiin shokista ja verenmyrkytyksestä. Myöhemmin Brunolla on todettu haimatulehdus, vatsahaava 3 paikassa sekä pohjukkaissuolessa.

Bruno on ollut Pieneläinsairaalan teho-osastolla kohta viikon - hoito on varmasti parasta Suomessa - mutta siitä huolimatta Brunosta ei olla löydetty syytä, minkä takia hän pulauttelee valkoisia vaahtokasoja aika ajoin jaksoissa. Muuten Brunon kunto on pikku hiljaa parantunut - tietenkin poika on edelleen tiputuksessa

Kaikki keinot alkavat olla käytettynä, viimeisenä toimenpiteenä Brunolta poistetaan sylkirauhaset, jotka ovat olleet viikkokausia erittäin turvonneet. Mikäli tämäkään ei auta pulautteluun, hoitava lääkäri suosittelee Brunolle lopetusta.

Onko sylkirauhasten turpoamisen ja pulauttelun välinen yhteys teoreettista vai voisiko tässä olla ratkaisun avain? Ymmärtääkseni aika lailla kaikki muut vaihtoehdot on suljettu pois: poika on tähystetty kahdesti, vatsa avattu kerran, röntgen ja ultraäänikuvauksia on otettu usemman kerran.
teskolin
 
Viestit: 1
Liittynyt: 19 Tammi 2010 13:40

Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron