Mainoksia

Koiran loputon iho-ongelma

Koiran loputon iho-ongelma

ViestiKirjoittaja Dita86 » 27 Touko 2009 17:30

Hei!

Minulla on 5 vuotias monirotuinen pystykorva narttu.
Koirani iho ongelmat alkoivat n. kolme vuotta sitten eikä syytä näytä löytyvän..
Oireet alkoivat yhtäkkiä ensin alkoi veristä rupea ilmestyä korvaan josta levisi toiseen korvaan ja lopuksi rupinen ihottuma levisi koko kasvojen alueelle ja kyynerkohtiin.
Korvat paranivat muut paikat eivät, olemme kokeilleet eliminaatio juttua mutta koirani ei kestänyt sitä meni heikkoon kuntoon joten se jäi kesken,lääkärillä ollaan ravattu eikä mitään tunnu selviävän.
Ihottuma sellaista esim kasvoissa että kasvot ovat täynnä rupea/rahkaa koiraa ei se enää kutita mutta välillä haittaa näköä kun silmiin tulee paljon rahkaa siis silmien ympärille.
Joudun jatkuvasti rasvaaman/kosteuttamaan hiukan ihoa ja sitten rapsutan rahkat pois,lattia täynnä kuivaa rahkaa kasvot ovat päivän pari kaljumaiset hiukan punoittaa ja sitten rahka muodostuu takaisin.
Kortisoni kuuri vei aina ihottuman pois mutta kuurin loputtua ongelma palasi.
Onko kellään samanlaista ongelmaa??tietoa tästä? aina luen vain hilseilevästä,laikukkaasta tai muunlaisesta ihottumasta mutta en ole kuullut kenellä olisi vastaavaa kuin meidän tytöllä.
olen varmuudenvuoksi pitänyt koiraani viljattomalla ruualla jo kauan mutta en osaa sanoa onko vaikutusta ei ainakaan kovin ihmeitä auta.
Koirani syö hau hau vehnättömiä nappuloita ja muita viljattomia valmismakkaroita,minulla ei ole varaa kalliisiin erikoisruokiin..
jos joku jotain osaa vastata otan kiitollisuudella viestinne vastaan!
Dita86
 
Viestit: 3
Liittynyt: 27 Touko 2009 17:18

Re: Koiran loputon iho-ongelma

ViestiKirjoittaja tuijas » 31 Touko 2009 10:03

Ihosairauksiin erikoistunut eläinlääkäri olisi koiranne tapauksessa paras vaihtoehto. Ihosairaudet ovat helposti iso kustanne, sillä toiset koirat kärsivät niistä jatkuvasti. Jotkut koirat eivät lainkaan pärjää ilman kortisonia, jos ovat esimerkiksi kovin allergisia. Tällöin annos pyritään sovittamaan koiralle yksilöllisesti. Koirilla voi olla myös autoimmuunisairauksia, joissa elimistön oma puolustus "hyökkää" elimistön omia soluja vastaan. Ole siis yhteydessä eläinlääkäriisi.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron