Mainoksia

kissanpennun aivastelu ja silmien rähmiminen

kissanpennun aivastelu ja silmien rähmiminen

ViestiKirjoittaja Duuri » 03 Marras 2009 12:14

Hei!

Puntaroin tässä, pitäisikö mennä eläinlääkäriin vai ei. Meille tuli 12-viikkoinen maatiaiskissanpentu taloon pari päivää sitten. Se on elänyt elämänsä sisäkissana, samoin kuin emonsa, mutta emo on rokottamaton ja päässyt kuitenkin useasti ulos karkuteille (samasta syystä se myös vahingossa tiinehtyi). Pentu on käynyt viime viikolla ennen luovutusta eläinlääkärissä saamassa ensimmäisen kolmoisrokotteen, ja nyt sillä on Axilur -matokuuri päällä. Lääkäri on rokotuksen yhteydessä päällisin puolin tutkinut kissan olevan ok tunnustelemalla, mutta ei esim ole kuunnellut keuhkoja tai sydäntä. Myöhemmin saimme emokissan omistajalta kuulla, että pennun silmät ovat rähmineet ja hän on puhdistanut niitä keitetyllä vedellä, ja nyt ne ovat hänen mukaansa paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Silmistä erittyy ruskehtavaa rähmää, vilkkuluomet eivät silmät eivät punota eikä pentu arista niitä. Lääkärille ei ole silmien rähmimisestä rokotuksella mainittu, koska kävimme itse viemässä pennun sinne emon omistajan sijaan. Mitään lääkäri ei kuitenkaan silmistä sanonut. Pennun ruokahalu on valtava, se leikkii, on reipas, sosiaalinen ja vilkas ja vaikuttaa sikäli normaalilta pennulta.

Minua huolestuttaa pennun aika lailla jatkuva aivastelu. Emon omistajan luona pentu on kuulemma aivastellut aamuisin, mutta muut pentueen pennut eivät. Meillä on jo ennestään kaikin puolin asiallisesti hoidettu, rokotettu ja madotettu aikuinen pyhä birma -kolli talossa. Kun olen lueskellut tietoa kissan herpes- ja caliciviruksista ja kissaklamydiasta, olen alkanut huolestua josko pienellä olisi jotain tällaista aivastelun taustalla. Miten helposti rokotettu kissa saa tartunnan, jos saman katon alla asustaa sairastunut pentu? Pennun nenästä ei sen kummemmin vuoda mitään, mutta aivastaessa tietenkin kirkkaita pisaroita. Sen tutkiessa uutta kotiaan se nuuhki aika äänekkäästi, mutta normaali hengitys ei kuulosta vinkuvalta tai rohisevalta.

Toinenkin asia huolettaa hiukan, ja lisään sen tähän samaan, vaikka meneekin ohi otsikosta: pennun takapuoli tuoksahtaa hieman ikävälle. Voisikohan jo näin pienellä pennulla olla ongelmaa anaalirauhasten kanssa? Pentu on ilmeisesti syönyt pääasiassa marketin penturaksuja, joten voisiko ruokavaliomuutos laadukkaaseen märkäruokaan, Applawsin penturaksuihin ja raakaan lihaan auttaa peräpään tuoksuihin? Eilen rauhaset näyttivät ikään kuin hieman pussittavan ulospäin, tänään peräaukon molemmin puolin näkyi kaksi tummaa pistettä.

Olisiko meidän syytä viedä pentu näytille perusteelliseen terveystarkastukseen, vai kuulostaako tilanteemme siltä, että sen kehittymistä uskaltaa itsekseen seurata kotona ilman pelkoa aikuisen kissan sairastumisesta?
Duuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 24 Syys 2009 08:14

Re: kissanpennun aivastelu ja silmien rähmiminen

ViestiKirjoittaja tuijas » 09 Marras 2009 08:50

Jos aikuinen kissa on rokotettu, on sairastumisen vaara pieni. Silmävaivat voivat kissoilla liittyä virussairauksiin. Anaalirauhaset olisi hyvä tyhjentää jos ovat täynnä (tulehtumisen riski).
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: kissanpennun aivastelu ja silmien rähmiminen

ViestiKirjoittaja Sao_Feng » 20 Kesä 2012 13:49

Minun pennulla on samaa ongelmaa silmissä. Olen päivittäin puhdistanut mutta rähmii vaan. Ja nenästä välillä valuu tummaa eritettä. Pitäiskö mennä lääkäriin nyt vai ensimmäisten rokotusten aikaan kysyä eläinlääkäriltä.
Sao_Feng
 
Viestit: 9
Liittynyt: 09 Touko 2012 06:57


Paluu Kissanpennut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa