Mainoksia

shokkitila ja sen seuraukset

shokkitila ja sen seuraukset

ViestiKirjoittaja Tata » 23 Marras 2009 23:49

tervehdys,
yritin etsiä palstalta vastaavia tilanteita, mutta en oikein löytänyt. Meille on tapahtunut seuraavaa:
koirat nukkuivat yöunia ulkona ja jostain tuli talon päälle uudenvuoden raketti (roomalainen kynttilä tai vastaava). Koirat säikähtivät ja lähtivät ulisten juoksemaan. Vanhempi koira (1v 2kk) oli kokenut raketteja aikaisemmin ja juoksi paniikissa sisään. Nuorempi (4kk) koki raketit ekaa kertaa ja ei tullut sisään. Lähdin etsimään koiraa pimeästä raketin jälkeen kun se ei vastannut kutsuihin.

Koira löytyi makaamasta ruusupuskan alta. Pupillit olivat laajenneet ja koira huohotti. Koira ei liikkunut, eikä reagoinut mihinkään. Ilmeinen shokkitila. Kannoin koiran sisälle ja yritän rauhoitella. Koira ei reagoinut mihinkään (vaikka silmät oli auki ja läähätti) eikä myöskään pystynyt kannattelemaan edes päätään. Koira vietiin eläinlääkärille n. 45 minuutin päästä raketista ja siellä sille annettiin steroideja ja tiputuksella suolaliuosta ja jotain toista ainetta. Koira jäi sinne viikonlopuksi (kaikki tämä tapahtui perjantaina) ja sitä käytiin katsomassa viikonloppuna kaksi kertaa päivässä. Lauantai-iltana koira alkoi tunnistaa minut ja heiluttaa häntää, sekä etujalat pelaavat. Muu kroppa on halvaantunut. Sama jatkui eilen sunnuntaina, mutta koira oli syönyt ja juonut, sekä käyttäytynyt reippaasti. Oireet kuitenkin samat, eli etujalat suht ok, takapää ei pelaa.

Tänään haettiin koira kotiin. Oireet samat, mutta nyt illalla mielestäni koira työnsi takatassuilla kättäni vasten (vai liekö toiveikasta kuvitelmaa). Lääkärin diagnoosi oli, että neurologinen vamma joka saattaa olla aiheutunut kolmesta eri tilanteesta:
1) koira säikähti ja meni niin kovaan shokkiin, että jotain vinksahti aivoissa ja liikettä ja hengitystä sääteleviin osiin tuli turvotusta liikanesteen takia (aivoödeema)
2) koira säikähti ja juoksi niin kovaa, että saattoi saada pienenmuotoisen sydänkohtauksen josta johtuen aivojen hapensaanti katkesi hetkeksi
3) koira on säikähtänyt ja saanut kovan tällin juostessaan vahingossa esim seinää päin. koirassa ei kuitenkaan ollut ulkoisia vaurioita.

Koska koira ei pysty liikkumaan muuta kuin raahautumalla, se käytännössä pissaa alleen koko ajan ja tämän vuoksi haarat on märkänä ja sinne alkanut kehittyä punaisia pisteitä. Lisäksi virtsa on tummaa (jossain valossa jopa punertavaa).

Koiralle on annettu viikonlopun aikana steroideja, tiputusta sekä nestettä poistavia aineita. Tänään koiralle määrättiin Cerebrolisyne ja Neurorubine merkkisiä lääkkeitä.

kolme kysymystä kiinnostaa.
1) mitä muita mahdollisia selityksiä on tilalle ja onko muita diagnooseja, lääkkeitä kannattaisi pitää mielessä ja positiivisessa mielessä haastaa eläinlääkäri poissulkemaan tai tutkimaan
2) onko toivoa, että koira palautuu normaaliksi ja mikä on tod. näk. aste?
3) tulisiko virtsan tummuudesta huolestua?
Tata
 
Viestit: 1
Liittynyt: 23 Marras 2009 23:26

Re: shokkitila ja sen seuraukset

ViestiKirjoittaja tuijas » 25 Marras 2009 12:28

Halvaantumisen ennuste on valitettavan usein heikko, mutta olen usein lähettänyt neurologiset tapaukset jatkotutkimuksiin esimerkiksi Aistiin, joka on neurologiaan erikoistunut klinikka. Voit pyytää eläinlääkäriäsi tekemään lähetteen.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa