Mainoksia

Pahkurat huulten sisäpinnoilla

Pahkurat huulten sisäpinnoilla

ViestiKirjoittaja Ingka » 13 Joulu 2009 21:08

Huomasin eilen 5 kk:n ikäisellä koiranpennullani omituiset "pahkurat" huulten sisäpinnoilla. Ne alkavat aivan ikenien tyvestä ja sijaitsevat silmien ja suupielten välisillä alueilla. Pahkuroita on kaksi ja ne sijaitsevat symmetrisesti täsmälleen samoissa paikoissa molemmin puolin kuonoa. Siksipä varmaan en ole aiemmin niitä huomannutkaan enkä tiedä kauanko ne ovat olleet. Nuo pahkurat näyttävät liikkuvan melko vapaasti ihon alla, joskin tuntuvat muuten kiinteiltä. Ne eivät ole kivuliaat eikä koira tunnu itse olevan niistä millänsäkään. Jospa joku osaisi nyt sanoa, että mistä ihmeestä mahtaa olla kysymys? En ole koskaan ennen moiseen törmännyt. Vien koiran toki myös eläinlääkäriin tarpeen vaatiessa. Mukaan liittämistäni kuvista toisessa näkyy, miten pahkurat sijoittuvat ja näkyvät ulospäin pieninä kohoumina molemmin puolin päätä. Toisessa kuvassa on lähiotos, jossa tuo pahkura näkyy huulen sisäpinnalla.

Kiitos vastauksista!


Kuva

ja

Kuva
Viimeksi muokannut Ingka päivämäärä 13 Joulu 2009 21:53, muokattu yhteensä 3 kertaa
Ingka
 
Viestit: 4
Liittynyt: 13 Joulu 2009 20:34

Re: Pahkurat huulten sisäpinnoilla

ViestiKirjoittaja Ingka » 13 Joulu 2009 21:11

...koska kuvat eivät näemmä näy, laitan ne linkkeinä:

kuva 1: http://irc-galleria.net/user/Ingka/picture/114715417

kuva 2: http://irc-galleria.net/user/Ingka/picture/114715331
Ingka
 
Viestit: 4
Liittynyt: 13 Joulu 2009 20:34

Re: Pahkurat huulten sisäpinnoilla

ViestiKirjoittaja tuijas » 14 Joulu 2009 11:47

Voisitte varata ajan eläinlääkärille ihan terveystarkastukseen. Ikenien yläpuolella voi olla melko harmitontakin ns epulis muodostumaa, mutta koirallasi pahkurat vaikuttavat melko isoilta ja kuvien perusteella ei voi mennä varmuudeksi sanomaan.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa