Mainoksia

Flunssan oireita vai mikä kyseessä?

Flunssan oireita vai mikä kyseessä?

ViestiKirjoittaja Bortsu » 02 Tammi 2010 21:10

10 kk bordercolliemme on sairastellut ja oireillut jonkin verran.
Kesällä sillä oli muutama pissatulehdus, joista toinen melkoisen raju, molempiin koira sai antibioottilääkitykset ja parantui hyvin. Molemmilla kerroilla pissatulehdusta edelsi kyseisenä aamuna kirkkaan liman oksentaminen ja kakkailu, maha ei ollut sekaisin mutta pientä pipanaa tuli.
Syyskuussa koira oksensi taas eräänä aamuna kirkasta limaa ja röhi kurkkua. Juotimme koiraa enemmän ja annoimme c-vitamiinia reippaasti, jotta ainakaan pissatulehdus ei uusisi. Oireet menivät ohi.
Lokakuussa alkoi koiran ensimmäiset juoksut. Reilun viikon päästä alkoi öinen pissailu, useita kertoja muutamina öinä, koira oli tuolloin myös apaattinen ja kipeän oloinen sekä sitä yrittäessä nostaa murisi (ei normaalia käyttäytymistä siltä), murina ilmeisesti kivun vuoksi. Juotimme koiraa taas enemmän ja annoimme c-vitamiinia ja annoimme koiran levätä. Lisäksi annoin 0,5 tabl Rimadyl:iä (kesällä lääkärin pissatulehdukseen määräämää), koira rauhoittui selvästi heti kipulääkkeen myötä. Oireet menivät ohi.
Marraskuussa koira alkoi taas oirehtia. Eräänä päivänä koira oli apaattinen, haki selvästi enemmän läheisyyteemme korvien ollessa taka-asennossa, kuono oli aivan kuuma ja kuiva, nenä vuoti kirkasta eritettä myöhemmin illalla, nämä oireet tulivat siis kaikki saman päivän aikana. Mittasimme lämmön 38,1 (normaali) ja annoimme 0,5 tabl Rimadylia parina päivänä. Seuraavana päivänä ollessamme ulkona koira yritti haistaa tuttavakoiraa, mutta alkoi täristen niiskuuttamaan voimakkaasti. Tämän jälkeen vielä muutamina päivinä koiran kuono oli kuuma ja kuiva, mutta koira vaikutti muuten pirteältä. Veikkasimme koiran sairastaneen flunssaa. Ruokahaluttomuutta oli myös samoihin aikoihin muutaman viikon ajan, mutta se saattoi myös johtua pikku rekkumme syötyä nylonverkkoa, jota se myös oksensi kerran (tajusimme koiran tällöin vasta sitä syöneen).
Marraskuun lopulla alkoi silmien rähmiminen, päivä oli lauantai ja päivystävä eläinlääkäri soitti puhelinreseptin apteekkiin antibioottisilmätipoista. Tämän kuurin loputtua viikon päästä silmät rähmivät reippaasti muurautuen umpeen ja eläinlääkäri totesi rakkulaisen sidekalvotulehduksen. Tähän saatiin antibiootti-kortisoni-tipat, kuuri kesti 2vkoa ja silmätulehdus parani.
Viikko silmätippojen loppumisesta eli nyt joulukuun lopulla koira alkoi aivastella aamuisin ja on nyt siis aivastellut vajaan viikon. Myös ulkona koira niiskauttelee hieman, mutta itse veikkasin tämän johtuvan kun koira haistelee ja kevyt pakkaslumi menee nenään ja koira tuhauttaa lumen pois. Tänään koira on aivastellut pitkin päivää ja kuulimme että myös meidän koirakaveri on aivastellut saman ajan eli vajaan viikon. Kyseessä on siis joko nenäpunkki tai flunssa?? Koira on normaalinoloinen, leikkisä ja pirteä.
Kuumeilut, silmätulehdukset, aivastelut ym., voiko kyseessä olla penikkatauti? Vai kehittyykö penikkatauti ja sen oireet nopeammalla aikavälillä? Saattaa olla siis vain yhteensattumana flunssa ja nyt mahdollisesti nenäpunkki.
Koira on saanut kaikki rokotteet & matolääkityksen, viimeisin matolääkitys lokakuussa.
Bortsu
 
Viestit: 2
Liittynyt: 02 Tammi 2010 20:10

Re: Flunssan oireita vai mikä kyseessä?

ViestiKirjoittaja tuijas » 06 Tammi 2010 18:39

Koirallasi voi olla nenäpunkki, jonka oireita ovat aivastelu, hengityskohtaukset (joissa vetää sisäänpäin henkeä) ja nenävuoto. Nenäpunkkiin on reseptilääkitys. Toiset koirat sairastelevat toisia enemmän (esim. allergiset koirat). Ole yhteydessä eläinlääkäriisi.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Flunssan oireita vai mikä kyseessä?

ViestiKirjoittaja Bortsu » 08 Tammi 2010 08:51

Kiitos vastauksesta. Hengityskohtauksia koiralla ei ole ollut yhtään, aivastelukin rauhoittui loppuviikkoa kohti ja tilalle tuli nenän tuhauttelu, puhaltaa nopealla tuhautuksella nenän "tyhjäksi". Koirakaverilla oireet rauhoittuivat tismalleen samaan aikaan. Nenäpunkin oireetkin voivat tosin kuulemma välillä lieventyä ja alkaa sitten taas uudestaan.
Varmuudeksi hain eläinlääkäriltä Stronghold-nimistä lääkettä (liuos niskaan). El.lääkäri ohjeisti, että n. 2 pvän kuluessa lääkkeen antamisesta, mikäli koiralla on nenäpunkki, alkaa koira aivastella huomattavan paljon. Annoimme koiralle lääkkeen ja mitään muutosta koirassa ei ole ollut, nenän tuhauttelukin on loppunut jo omineen. Ilmeisesti ei ehkä sitten kuitenkaan nenäpunkki. Allergisoivia seikkoja on joulun aikana ollut kyllä joulukuusi ja hyasintti, joille koira voi tietysti olla allerginen tai sitten kyseessä ollut joku lenssu. Oireet kuitenkin jo onneksi helpottivat.
Bortsu
 
Viestit: 2
Liittynyt: 02 Tammi 2010 20:10

Re: Flunssan oireita vai mikä kyseessä?

ViestiKirjoittaja chow chow » 07 Helmi 2010 14:53

Hei, olen chow chow -uros ja eläkkeellä. Minulla on ylläkuvatun kaltaisia vaivoja. Aivastelua, kirkasta nenävuotoa ja kirsuni oli kuuma muutamana päivänä. Olen alkanut aivastella 3-5 kertaa vuorokaudessa. Emäntäni epäilee flunssa tai nenäpunkkia. Mitään 'sisäänvetohengityksen' tapaista ei ole ilmennyt (oire nenäpunkkitartunnassa?). Olen myös alkanut saada lieviä vapinakohtauksia, jollaisia ei ole aiemmin esiintynyt.
Emäntä ilmoitti, että tarkkaillaan vielä jokunen päivä. Ehkä edessä on sitten eläinlääkäriretki?

P.S. Emäntä madottaa minut kahdella erilaisella sisäloislääkkeellä Axilurialla ja Drontalilla (neljä madotusta vuodessa). Käytän myös Scalibor-kirppupantaa. Mutta nyt on tullut eteen uusi ongelma. Maahantuoja Novartis Oy on lopettanut kirppu- ja täinesto hoitolääkkeen, Programin maahantuonnin. Mielestämme se esti myös tavalliset maastopunkkitartunnat. Aloimme käyttää Scalibor-pantaa afrikkalaisenpunkin varalta. Nyt emme ole löytäneet Programin korvaavaa estolääkettä. Kaikissa lääkeohjelappusissa tunnutaan sanovan: että 'hoitoon' (ei puhuta estosta) tai sitten lääkeohjeesta puuttuu kokonaan maininta täitartuntaestosta. Onkohan joku ratkaissut tämän ongelman kattavasti? Saakohan Programia Tallinnasta tai Viipurista kenties Tukholmasta?
chow chow
 
Viestit: 2
Liittynyt: 07 Helmi 2010 14:32

Re: Flunssan oireita vai mikä kyseessä?

ViestiKirjoittaja chow chow » 07 Helmi 2010 15:06

Laitan tässä vielä linkin, jossa vähän tuosta Program Vet -valmisteesta
http://www.novartis.fi/tuotteet/elainla ... nlaakkeet/
chow chow
 
Viestit: 2
Liittynyt: 07 Helmi 2010 14:32


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa