Mainoksia

kasvain ongelmia?

kasvain ongelmia?

ViestiKirjoittaja mixuohman » 15 Huhti 2010 14:24

Elikkäs tämänlaatuinen ongelma. Koirallani, nyt 14-v, ilmestyi pari vuotta sitten päälaelle patti, jota ensin luultiin rasvapatiksi. Pikkuhiljaa kasvoi isommaksi, mutta ei poistettu, koska ei aiheuttanut ongelmia, todettiin vain patin olevan ihokasvain. Jossain vaiheessa huomattiin koiran takajalkojen alkavan täristä (spastisuutta?) pidemmillä lenkeillä, muuta ajattelimme sen olevan vain vanhuuden oire. Tammikuussa tulimme espanjaan 4 kuukaudeksi ja täällä patti alkoi kasvamaan kovaa kyytiä. Lisäksi koira onnistui jatkuvasti repimään sen hiekalla auki. Soitin suomeen omalle eläinlääkärille, joka suositteli patin poistoa. Näin teimme. Ikävä kyllä paikallinen eläinlääkäri ei ollut paikalla, kun menin hakemaan koiraa leikkauksesta, eikä hoitaja puhunut paljoa suomea, joten ainoa mitä sain tietoa oli, että kasvainta oli myös ihon alla ja luultavasti kaikki saatiin poistettua. Tikinpoistossa utelin lääkäriltä lisää infoa, mutta lääkäri ei enää muistanut kyseistä leikkausta. Jäi ikävä fiilis, joka on vain vahvistunut. Takajalkojen tärinä on lisääntynyt ja lisäksi koira on alkanut tipahdella. Ei sentään jalat lähde alta, mutta on kerran tipahtanut ohikulkiessaan uima-altaaseen, pari kertaa pihan reunalta ulkopuolelle ja kerran takapää tipahti ojaan. Hassua siinä on, ettei koira tunnu ymmärtävän, mitä tapahtui ja minä saan olla nostelemassa sitä milloin mistäkin (tai takapäätä). Nyt näyttää siltä että koira meinaa kaatuilla, esim ravitellessaan itseään. Jalat eivät myöskään tahdo pitää kivilattioilla. Tänään huomasin koiran kulkevan pää vinossa, samalle puolelle, missä kasvain oli. On tietysti mahdollista, että korvaan on mennyt jotain, mutta ainakaan paikallinen eläinlääkäri ei enää tunnu luotettavalta. Onko kellään kokemuksia tämän tyypisistä "ihokasvaimista", tai harhailusta? Kolme viikoa vielä edessä, ennenkuin päästään takaisin suomeen ja juttelemaan oman lääkärin kanssa..
Mixu ja Bruno
mixuohman
 
Viestit: 3
Liittynyt: 15 Huhti 2010 14:07

Re: kasvain ongelmia?

ViestiKirjoittaja mixuohman » 15 Huhti 2010 17:03

Käytimmä jo lääkärillä. Ei pysynyt ukko enää ollenkaan pystyssä. Sisäkorvan tulehdus, tulppa tai kasvain on uusinut (nyt jo) ja alkanut vuotamaan. Kamalat annokset kortisonia.. :(
mixuohman
 
Viestit: 3
Liittynyt: 15 Huhti 2010 14:07

Re: kasvain ongelmia?

ViestiKirjoittaja sophy » 22 Touko 2010 19:24

Kuinka koiralle kävi?
sophy
 
Viestit: 28
Liittynyt: 25 Tammi 2010 21:58

Re: kasvain ongelmia?

ViestiKirjoittaja mixuohman » 18 Elo 2010 16:16

Koira parani kortisoonikuurilla. Nyt kotimaassa ilmennyt tasapaino ongelmia. Tänään päästiin vihdoin omalle lääkärille, joka päätti aloittaa epilepsia lääkityksen. Motoriikka tuntuu hiljalleen pettävän. Onhan ukolla tosin tuota ikääkin.. Eläinlääkäri katsoi tänään taulukoista että herra on ihmisten iässä laskettuna 90-vuotias!! :)
mixuohman
 
Viestit: 3
Liittynyt: 15 Huhti 2010 14:07


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa