Mainoksia

Muhkura koiran kaulalla

Muhkura koiran kaulalla

ViestiKirjoittaja Amalainen » 26 Loka 2008 18:03

Kokeillaan nyt tätäkin reittiä, josko löytyisi joku, joka olisi törmännyt vastaavaan, tai edes tällaista muistuttavaan tapaukseen... Eli: 2 v 8 kk ikäinen narttukoirani alkoi toista kuukautta sitten oireilla merkillisesti: se ulahteli ja vingahteli venytellessään, haukkuessaan ja kuivaraksuja syödessään. Odottelin pari vkoa, että oireet katoaisivat, ja lopulta mentiin ell:lle. Koiran kaulan vasemmalta puolelta löytyi patti, tai kovahko muhkura, ja ell epäili kyseessä olevan nielutulehduksen. Koira sai 10 pv:n Kefavet-kuurin, ja vähitellen oireet ja muhkura hävisivät. Mitään muita oireita ei koko aikana ollut, koira söi/joi hyvin, oli pirteä ja iloinen ja kaikin puolin "normaali". Lukuunottamatta siis tuota pahkaa kaulalla, ja ilmeisimmin sen aiheuttamaa satunnaista vingahtelua. Viime torstaina löysin muhkuran uudelleen samasta kohtaa. Se on halkaisijaltaan n. 5 cm, kovahko ja jotenkin "syvällä", ikään kuin lihaksessa. Minusta se tuntuu vastaavalle kuin (ihmisen) sääreen tulleen kovan tällin aiheuttama (kudosneste?)patti… :) Mitään oireita, siis ulahteluakaan, ei tällä kertaa ole, eikä muhkuran lujakaan painaminen tunnu satuttavan koiraa. Ell jätti päätettäväkseni, aloittaako uusi Kefavet-kuuri, vai ottaako heti ohutneulanäyte. Päädyin kuuriin, mutta halusin toisenkin ell:n mielipiteen muhkurasta. Ell nro 2 epäili, että kyseessä voisi olla tikku, ampiainen tms. koiran nielaisemaa, kurkkuun juuttunutta, koteloitunutta ja tulehtunutta. Hän määräsi 2 vkon kuurin Synulox-antibioottia käytettäväksi yhtaikaa Kefavetin kanssa. Mahtaisiko täällä olla ketään, joka osaisi arvella, mistä on kysymys?!
Amalainen
 
Viestit: 1
Liittynyt: 26 Loka 2008 17:55

Re: Muhkura koiran kaulalla

ViestiKirjoittaja tuijas » 31 Loka 2008 16:50

Olisiko muhkura koteloitunut paise, jos ei parane, pitää leikata.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa