Mainoksia

Kissan toistuva nuha.

Kissan toistuva nuha.

ViestiKirjoittaja Pette-ri » 13 Elo 2012 01:32

Nuhanenäinen sisäkissani on 13-vuotias poika. Sillä oli aikoinaan kaveri, joka oli myös sisäkissa. Nykyään olemme kissani kanssa kahden ja kissa elää mukavaa, monipuolista sisäelämää. Kolmisen vuotta sitten kissa tykkäsi nukkua talvisin kylmällä ikkunalaudalla, ja sai nuhan. Vähän yli vuosi sitten kissalla todettiin paha tr-leesio minkä vuoksi se menetti 12 hammasta. Suu parani hyvin, mutta nuha uusiutuu n. kahden kuukauden välein. Nuha on eritteinen, ja erite on paksua keltaista limaa. Kissa saa aina pitkävaikutteisen antibiootin pistettynä niskaan, ja paranee parissa päivässä ja on taas kunnossa pari kuukautta. Muutoin kissa on siis terve ja ainutlaatuisen hyvä tyyppi. Nuhan ilmaantuminen vain vetää mielen matalaksi vaikka ruokahalu säilyykin.
Eläinlääkärimme on kyllä väläytellyt aktivoituneen viruksen mahdollisuutta, koska kissa on löytötalosta peräisin. Kissa on pienenä rokotettu, mutta rokotusohjelma on jäänyt valitettavasti kesken. Olen lukenut kissojen herpes ja calici-viruksista, mutta vaikka kissani onkin stressaavaa laatua, siltä puuttuvat silmäoireet ja mietin, uusiutuuko calicin oireisto noin automaattisesti kahden kuukauden välein? Kaikissa teksteissä kerrotaan kissan muuttuvan sairastettuaan oireettomaksi.
Eläinlääkäri onkin kertonut myös interferoni hoidosta jolla kissan omaa vastustuskykyä voisi parantaa. Mutta millainen "rääkki" lääkehoito on kissalle? Olen kyllä ajatellut tarkastuttaa kissani suun ensin...
Pette-ri
 
Viestit: 2
Liittynyt: 13 Elo 2012 01:12

Re: Kissan toistuva nuha.

ViestiKirjoittaja tuijas » 13 Elo 2012 12:25

Hei, mielestäni nuhan aktiivivaiheessa kannattaisi ottaa vielä PCR näyte eritteestä tutkittavaksi virusten varalta, herpes, calici, mykoplasma ja chlamydia voidaan tutkia ko näytteestä.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Kissan toistuva nuha.

ViestiKirjoittaja Pette-ri » 27 Elo 2012 17:52

Kaikki edellämainitut testit näyttivät negatiivista. Koska kissa on iästään (12v) huolimatta muutoin terve ja elämänhaluinen, seuraavaksi lähdemme sitten miettimään polyypin mahdollisuutta.
Pette-ri
 
Viestit: 2
Liittynyt: 13 Elo 2012 01:12

Re: Kissan toistuva nuha.

ViestiKirjoittaja tuijas » 28 Elo 2012 11:14

Kerro sitten selvisikö kissan tilanne!
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron