Mainoksia

Kääpiöhamsterin samea silmä

Kääpiöhamsterin samea silmä

ViestiKirjoittaja Miksu72 » 25 Marras 2008 00:23

Huomasin eilen illalla, että 15kk vanhan kääpiöhamsterini Pimun toinen silmä on muuttunut samean harmaaksi, aivan kuin se olisi sokea. Toinenkaan silmä ei näyttänyt enää täysin kirkkaalta, mutta samea alue oli lähinnä pienenä pisteenä aivan silmän keskellä. Muutenkin Pimun käytös on viimeisen parin viikon ajan hieman kummastuttanut, kun se enimmäkseen vain lepäilee eikä juoksupyöräkään enää saa neitiin yöllistä vauhtia kuin ennen. Olenkin ajatellut Pimun jo pikkuhiljaa tulevan vanhaksi, niin ettei yöjuoksut enää kiinnosta, mutta nyt olen kyllä hieman huolestunut noista silmistä. Luin jostain, että hamsuilla esiintyy diabetestä ja siitä johtuvaa sokeutta. Onkohan tämä ainoa vaihtoehto näille kummallisille silmille? Ja jos on, niin onko mitään erityistä hoito-ohjetta? Tietenkään sokeripitoisia ruokia ei voi antaa, mutta onko muuta tehtävissä? Vai onko nyt vaan jo totuteltava ajatukseen, että Pimun elinikä ei kovin korkeaksi nouse? Huolestuttaa sekin, ettei vaan tulisi loukkaantumisia huonon näön takia, kun Pimu asustelee hulppeasti asunnossa, josta löytyy parvi ;-) Tai ehkäpä parven purkaminen on sittein turvallisin vaihtoehto...
Miksu72
 
Viestit: 2
Liittynyt: 25 Marras 2008 00:10

Re: Kääpiöhamsterin samea silmä

ViestiKirjoittaja tuijas » 26 Marras 2008 16:04

juoko hamsterisi enemmän vettä kuin aiemmin?
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21

Re: Kääpiöhamsterin samea silmä

ViestiKirjoittaja Miksu72 » 28 Marras 2008 20:37

Mielestäni Pimu ei juo yhtään enempää kuin ennen. Ihmettelenkin, että mikä Pimuun on yhtäkkiä iskenyt, kun ei enää samalla tavalla jaksa riekkua kuin vielä kuukausi sitten. Turkin kunto näyttää samalta kuin ennenkin eli hyvältä, Pimu on mielestäni aivan yhtä nopea liikkeissään kuin aina on ollutkin (silloin kun vaivautuu liikkumaan). Ainoat erot ovat yleinen passiivisuus sekä yksi kokonaan samea silmä että yksi samea iris. Eli onkohan kenelläkään aavistustakaan onko tämä vain vanhuuteen liittyvää vaiko pitäisikö Pimu viedä eläinlääkärille? Mietin vaan, että kuinka Pimun kaltaista kiukkuista neitoa edes tutkia, kun koko yhteisen historiamme ajan veriset puremajäljet ovat olleet jokapäiväinen kohtaloni. Kyseessähän on 11-vuotiaan poikani lemmikki, joka ei edes uskalla Pimuun koskea, koska jälki on useimmiten ikävää... Mutta minä äitinä ja eläinten ystävänä olen päättänyt olla välittämättä kivusta ja varovaisesti silittelen Pimua joka päivä edes hieman, vaikkei se siitä tunnu erityisemmin pitävän =) Niin ja siis selvyyden vuoksi, Pimu on ollut meillä ihan pienestä asti, enkä ole silti siitä kaveriani saanut!
Miksu72
 
Viestit: 2
Liittynyt: 25 Marras 2008 00:10

Re: Kääpiöhamsterin samea silmä

ViestiKirjoittaja tuijas » 03 Joulu 2008 21:47

Kyllä se todennäköisesti on niin ettei sameita silmiä enää saa entiselleen. Silmätippoja voi yrittää, mutta vaatii tosissaan käynnin eläinlääkärillä.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun pienlemmikki sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron