Mainoksia

Yksittäinen veritippa joskus hiekkalaatikon tienoilla?

Yksittäinen veritippa joskus hiekkalaatikon tienoilla?

ViestiKirjoittaja ssipila » 20 Helmi 2015 15:22

Tervehdys! Ensikertalaisena kissanomistajana on lievästi huolestuttanut se, että kahden leikatun tyttökissamme hiekkalaatikkojen tienoilla on silloin tällöin, ehkä kerran parissa viikossa, ei säännöllisesti, yksittäinen veritippa (tai siltä se lähinnä näyttää, helakanpunaista eikä erityisen paksua).

Hesystä vuodenvaihteessa hankitut maatiaissisarukset ovat reilun vuoden ikäisiä, ja ne on leikattu lokakuussa. Rokotukset on saatu ja madotettu kahdesti Hesyssä ja kertaalleen täällä uudessakin kodissa. Kumpikin tuottaa päivittäin hiekkalaatikkoon pingispalloa suurempia pissapaakkuja, eivätkä vaikuta kivulloisilta (menevät öisin hippaa ympäri taloa ja kujertelevat toisilleen). Käyvät laatikolla harvakseltaan, pari kolme kertaa päivässä, ja kumpikin myös kakkii säännölliseen tahtiin ja ilmeisesti vaivatta, ei kuulu valitusta.

Onko tuollaisista satunnaisista tipoista syytä huolestua?
ssipila
 
Viestit: 1
Liittynyt: 20 Helmi 2015 15:06

Paluu Kun kissa sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa