Mainoksia

Ripulointia, pissailua...

Ripulointia, pissailua...

ViestiKirjoittaja annuy » 21 Kesä 2008 12:22

Meillä on 10v. vehnäterrierri jolla todettiin reilut kaksiviikkoa sitten epilepsia.
Sai viisi kunnon kohtausta ennen kuin Barbivet lääke ne vei!
Tämä reilut kaksi viikkoa on ollut meille kaikille rankkaa aikaa,,huh huh!
Tiedämme kyllä että lääkkeeseen tottuminen vie oman aikansa 2-3viikoa!
Meillä on ollut varmaan kaikki mahdolliset sivuvaikutukset ja niiden kanssa on juuri ja juuri selvitty.
Nyt mieltämme painaa kun koiramme on ollut ripulissa yli viikon. Alkuun emme saaneet edes maitohappobakteereja menemään, mutta nyt jo hyvinkin. Lääkkeessä ei mainita vatsaoireita ja eläinlääkärikin oli mieltä, että taitaa vain olla tavallinen ärhäkkä ripuli tähän samaan syssyyn.
Pissailuakin on melkoisesti ja kaikki sisälle!!!! Virtsan liisääntyminen asiaan kuuluu, siitä tiedon saimme. Ja kova ruokahalu, se kai hyvä asia, kunhan jotain rajaa!
Luemme netistä jos jonkin moisia asioita vanh. koirien epilepsiasta ja huoli on melkoinen. ja voihan se olla vaikka aivokasvainperäistäkin, mistäs tiedän?
Koira ei todellakaan ole entisensä, ei ainakaan vielä. On edelleen väsynyt, sekava, horjuukin ajoittain, vaeltaa, vaeltaa, pyörii ympyrää ja pissii ja kakkii..
Uskonpuute hiipii meihin kohta, vaikka tiedämme että koiramme on sairas ja toivomme lääkkeen auttavan.
Verikokeisiin menemme heinäkuun alussa, jossa lääkkeen annostusta tarkistellaan...???
Kokemuksia, tietoa, tukea tarvitsemme nyt.
annuy
 
Viestit: 2
Liittynyt: 21 Kesä 2008 12:04

Re: Ripulointia, pissailua...

ViestiKirjoittaja annuy » 26 Kesä 2008 13:57

Apua ei enää tarvita..
Vehniksemme lähti lopulta koirien taivaaseen 23.6.
Ripulointi loppui, mutta muu tila huononi huononemistaan.
Vehniksemme sai uusia kohtauksia, lääkityksestä huolimatta ja sehän oli jo huono enne.
Samoin koiran tila meni aivan sekavaksi. Käveli ympyrää ja kontaktiakaan ei silloin saanut.
Pissaili alleen ja läähätti ja oli selvästi kipeä. Kuulokin tuntui menneeltä.
Eläinlääkärimme totesi, että epilepsia taitaakin olla meillä vain oire ja oikea diaknoosi on aivokasvain joka tilannetta vain kokoajan huonontaa. Lopulta pitkällinen keskustelun jälkeen eläinlääkärin kanssa teimme vaikean ratkaisun, mutta varmasti koiramme parhaaksi.
Nyt on ohi niin Rakkaalla koirallamme kipu, tuska ja sekava olotila. Nyt on rauhan ja ikiunen aika.
Tämä on niin raskasta ja ahdistavaa perheellemme, etten moisesta tiennyt.
Raskain mielin, mutta samalla kiitollisena siitä miten ihanan koiran saimme pitää kymmenen vuotta.
Nyt on koti hiljainen , mutta ihania koiramuistoja täynnä!
annuy
 
Viestit: 2
Liittynyt: 21 Kesä 2008 12:04

Re: Ripulointia, pissailua...

ViestiKirjoittaja tuijas » 27 Kesä 2008 12:04

Koiraystävän lähtö on aina surullinen ja raskas kokemus. Monet omistajat kokevat epileptisen koiran kanssa elämisen hyvin raskaaksi, sillä koiran voinnista on jatkuva huoli ja kohtaukset voivat olla hyvin rajuja. Poikkeuksellisen voimakkaan epilepsian ollessa kyseessä (lääkitykset eivät tehoa lainkaan tai vain vähän) omistaja joutuu usein itse päättämään koiran eutanasiasta, lopettamisesta. Päätös on hyvin vaikea tehtävä, jos koira vaikuttaa välillä toipuvan paremmaksi ja toivo herää koiran paranemisesta. Ammattilaisen kanssa keskustelemisessa ja päättämisessä on usein apua vaikeimmissa ratkaisuissa, kuten teidän tilanteessanne on ollut.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa