Mainoksia

Kesyrotan hengitystieinfektio

Kesyrotan hengitystieinfektio

ViestiKirjoittaja Meba » 19 Maalis 2009 11:31

Minulla on kaksi uros rottaa, ovat noin puolen vuoden ikäisiä veljeksiä.
3 kuukauden ikäisinä molemmat sairastuivat nuhaan ja yritin sitä kotikonstein hoitaa, mutta se ei auttanut, joten käytin niitä eläinlääkärissä. Molemmilla todettiin hengitystietulehdus (luultavasti mycoplasma pulmonis bakteerin aiheuttama) ja annettiin 10 päivän antibioottikuuri. Kuuri ei kuitenkaan auttanut paljoakaan, joten ell määräsi toisen kuurin perään. Silti nuha ja aivastelu jatkui. Molemmat pojat olivat koko ajan virkeitä, leikkisiä, söivät hyvin ja ulostekin oli normaali.
Hain myöhemmin tähän pärskintään vielä kolmannen kuurin, mutta sekään ei auttanut. Nyt olen päättänyt, että en hae enää yhtään antibioottikuuria, kerta se ei auta mitään.

Nyt kun pojat ovat jo vähän isompia (n. 6kk), molemmat aivastelevat satunnaisesti, mutta ovat pirteitä ja leikkisiä ja edelleen ruokahalu on normaali. Toinen veljeksistä, Elmeri, on ruennut aivastelemaan enemmän ja sille on tullut muitakin oireita, se pitää päivittäin mm. marsumaista ääntä (pulputusta, kujerrusta) ja sen turkissa näkyy hailakkaa punaista (pyyhkinyt räkää) ja se tosiaan pärskii aika paljon. Kun kuuntelee sen hengitystä (siis kun rotta nuuskuttaa) niin se selvästi tuhisee/vinkuu. Toistan vielä, että Elmerikin on hyvässä kunnossa muuten (syö hyvin, leikkii ja on virkeä oma itsensä).

Olen miettinyt pääni puhki, että mitä tekisin näiden veljesten kanssa. Joko on lopetuksen aika? Kärsiikö rotat? Kannattaako tätä enää pitkittää, vai meneekö tämä vain huonompaan suuntaan? Lopetetaanko rotat yleensä piikillä vai jollain muulla tavalla?
Olen päättänyt, että vien molemmat yhtäaikaa lopetettavaksi, kun tulee aika.

Edit: Unohdin mainita, että käytän kuivikkeena mörttiröpöä. Sen ei pitäisi aiheuttaa mitään allergiaa, joten jatkuvan aivastelun ei pitäisi johtua siitä.
Meba
 
Viestit: 1
Liittynyt: 19 Maalis 2009 11:05

Re: Kesyrotan hengitystieinfektio

ViestiKirjoittaja tuijas » 20 Maalis 2009 11:49

Rottien hengitystieinfektiot tuppaavat olemaan hyvin sitkeitä. Tukihoidoin yritetään hoitaa, mutta aina ei saada toivottua lopputulosta. Mielestäni jos hoidot eivät auta ja rotat eivät enää voi hyvin (huonosyöntisyys,apatia) tai hengitys on kovin työlästä, tulisi rotat lopettaa. Rotat lopetetaan piikillä eli injektioaineiden avulla. Kuvailemassasi tilanteessa ei ainakaan vielä ole pakkoa tehdä lopetuspäätöstä, sillä rotat voivat hyvin. Rotat eivät kuitenkaan saa olla tekemissä muitten rottien kanssa, jottei tauti tartu.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Kun pienlemmikki sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa