Mainoksia

Lihaskrampit?

Lihaskrampit?

ViestiKirjoittaja Norakatarina » 16 Joulu 2013 00:49

Hei.

Minulla on 8-vuotias chihuahua narttu, jonka otin pari vuotta sitten lopetusuhan alta itselleni omistajan luovuttua siitä. Kaikki on mennyt hyvin, kunnes koirani sai ensimmäisen kerran viime talvena oudon kohtauksen ollessani ystävättäreni luona. Koira nukkui sängyllä vieressäni kun yhtäkkiä ihmettelin että kylläpä se venyttelee oudosti etujalat suorina eteen päin ja pysyi asennossa kauan. Huomasin samalla, että tytön silmät olivat pullahtaa päästä ja itseasiassa koko koira oli jäykkänä kuin kivettynyt. Tietysti panikoin ja nostin koiran syliini ja yritin saada siihen kontaktia puhumalla, mutta koira vapisi aivan jokainen lihas jäykkänä.
Kun sain ajatukseni muutamien sekunttien päästä kasaan aloin hieroa koiraani, koska ystävättäreni ehdotti sitä. Sinä hetkenä ajattelin todella että tässä se nyt oli. Minun rakas ystäväni kuolisi nyt syliini.
Hetken päästä koira alkoi reakoida liikuttamalla silmiään ja katsomalla meitä. Mutta yrittäessään liikkua sen pää taittui kylkeen kiinni (lihakset edelleen jäykkänä)
Tämä kohtaus kesti ehkä muutaman minuutin vaikka itsestä se tuntui ikuisuudelta. Koira tokeni ja annoimme vettä, johon oli hitusen suolaa sekoitettua palauttaaksemme koirani voimat.

Nyt koiralle on tullut näitä kohtauksia yhteensä koko yhteiselomme aikana viisi. Ilmeisesti nämä ovat enemmän lihaskramppeja kuin niinkään suurempia kouristuksia, eikä koira onneksi kuolaa tai ulosta kohtauksen saadessaan.
Nyt osaan jo reakoida niihin ottamalla koirani syliin peittojen alle ja silittämällä. Kohtaukset kestävät sen muutaman minuutin ja sitten neiti on kuin ei mitään olisi tapahtunut hakemassa lelua ja ihmetellen miksi kaikki ovat niin huolissaan! Yhteyttä en ole huomannut (stressi, kylmä,jne), eli niitä ei ainakaan vielä ole tietoisesti ainakaan ennalta ehkäisty.
Koira ei ole leikattu, mutta synnyttänyt kaksi pentuetta.

Olisi kiva tietää onko jollain muulla kokemusta näistä ja mistä mahdollisesti voisi johtua. Ajattelin kyllä viedä koirani eläinlääkäriin tutkimuksiin, koska en halua ajatella että omalla tekemättömyydellä aiheuttaisin koiralleni kipuja.
Norakatarina
 
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Joulu 2013 00:33

Re: Lihaskrampit?

ViestiKirjoittaja sahrami » 16 Joulu 2013 15:28

Kannattaa todella käyttää koira eläinlääkärin tutkimuksissa siltä varalta, että taustalta löytyisi jokin syy kohtauksiin. Joskús esimerkiksi maksavika voi aiheuttaa kohtauksia.
sahrami
 
Viestit: 291
Liittynyt: 16 Joulu 2009 16:40

Re: Lihaskrampit?

ViestiKirjoittaja Kääkkänä » 26 Joulu 2013 21:42

Kyseessä voi aivan hyvin olla myös epilepsia. Epileptiset kohtaukset vaihtelevat poissaolokohtauksista eritasoisiin jäykkyys- ja vapinakohtauksiin, ne eivät ole läheskään aina "perinteisiä" kouristelukohtauksia.

Myös maksan ja haiman ongelmat/tulehdukset voivat aiheuttaa epileptistyyppisiä kohtauksia kivun takia. Nämä kannattaa käydä heti sulkemassa pois verikokein.
Kääkkänä
 
Viestit: 44
Liittynyt: 14 Tammi 2010 18:49


Paluu Koiran terveydenhoito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa